Häiden jälkeen menimme kuhertelemaan maailman parhaaseen kaupunkiin, Berliiniin. Mennessä ja tullessa näimme muitakin oivallisia paikkoja. Kaikenlaisesta voisi kertoa, mutta kerronpa vessoista. Vanhan viidakon sanonnan mukaan matkoilla pitää syödä, juoda ja käydä vessassa aina kun se on mahdollista. Näin myös teimme, joten kiduksiimme upposi melkoinen määrä mojitoja, hefe weissea ja kuohuviiniä sekä ainakin thaimaalaista, kreikkalaista, puolalaista, saksalaista, japanilaista, teksasilaista ja italialaista ruokaa. Ja pissimme mitä erilaisimmissa ympäristöissä:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Yllättäen matkamme eksoottisimmat pikkulat koettiin jo Tukholmassa. Katarina Bangatalla sijaitseva Blå Lotus -kahvila tarjoaa erinomaista chai lattea ja eri uskontojen mukaan nimettyjä ruokia. (Minä söin Mohammeds moms -hummusleivän.) sekä hämmentävän vessakokemuksen. Vessaan mennään keittiön läpi, appelsiinilaatikoita väistellen. Kun vessanoven on saanut lukittua, huomaa, ettei olekaan pienessä neliskanttisessa huoneessa, vaan talon läpi takapihalle johtavassa, monikymmenmetrisessä käytävässä. Käytävän tässä päässä on vessa, mutta toisessa päässä ovi on auki ja siitä näkyy puu. Kun olen jo pesemässä käsiäni, käytävän keskivaiheilla avautuu ovi, josta tulee iloinen ruotsalainen. ”Är du färdigt?“ hän kysyy ja menee nauraen jostain toisesta ovesta takaisin talon uumeniin.

Tukholman Kulturhusetissa on parhaillaan hauska Astrid Lindgren -näyttely ja kattoterassilla talvipuutarhan takana magiska toaletter. Tavallisen ankean laitosvessan katto on naamioitu sieniä puskevaksi metsänpohjaksi ja tällätty pienillä värivaloilla, jotka ovatkin vessan ainoa valaistus. Nauhalta kuuluu maanisia linnun- ja herra ties minkä ääniä. Kohde antaa mahdollisuuden askarruttavaan vessakäyntiin, josta voi herkemmille tulla pahoja unia. Vessassa voi myös miettiä, harrastiko Lindgren pissa-kakka-huumoria. Vaahteranmäellä kenties?

Olin etukäteen hieman kammoksunut Puolan-lautan vessoja, koska muistelin ystäväni kertoneen, miten hän lapsena oli kerran ollut vuorokauden käymättä vessassa, koska Puolan-lautan vessat olivat niin kauheat. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut yhtä ja toista, joten pelko oli turhaa. Sen sijaan yöjunassa Gdanskista Berliiniin ei tunnettu sympatiaa ihmisten hätää kohtaan. Juna saapui Berliiniin aamuseitsemältä, mutta vaunujen vessat suljettiin jo noin tuntia aikaisemmin; niiden matkustavaisten epäonneksi, jotka vielä uinuivat Puolan valtion rautateiden lakanoiden välissä.

Niinpä kohtasinkin aamutuimaisen Karl-Marx-Alleen Volvo Amazonin (vuosimallia 1969) penkillä kohtalaisen hätääkärsivänä ja jouduin Alexanderplatzilla menemään heti ensitöikseni McClean-WC-keskukseen. Nämä keskukset  laskuttavat pissimisestä euron ja kahdeksankymmentä senttiä ja ovat Saksan asemilla syrjäyttämässä perinteisiä vessoja, joissa annetaan kolikko vessavahdin lautaselle omantunnon mukaan.

McCleanissa muistui mieleen yksi aikaisempi Berliinin-vierailu, jolloin en poikkeuksellisesti asunut Prenzlauer Bergissä, vaan KaDeWen takana. Join aamupalalla aina niin paljon teetä, että etäännyttyäni puoli kilometriä majapaikasta iski säännöllisesti joka aamu armoton hätä ja piti mennä kaikista maailman paikoista juuri Bahnhof Zoon vessaan. Jos sielläkin on nykään McClean, niin se on jo heroiinin kulttuurihistorian pilkkaamista.