Taina West sanoi mielestäni eilisessä Hesarissa järkeviä asioita siitä, miten nykyään kaikki tehdään talouselämän tarpeiden mukaan, mutta talouselämä itse on koskematon. Ihmiset eivät tunne talouselämän päättäjiä, eikä näiden tekemisiä voida samalla tavoin asettaa kritiikin tai vaikkapa satiirin kohteeksi kuin poliitikkojen puuhia. ”Taloudessa on paljon tabuja, ja taustalla tuntuu olevan pelko, että ne suuttuu”, virkkoi West.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Suomettumista on kaduttu niin paljon, että niskaa särkee, mutta talouselämään päin rähmällään olemista pidetään ihan luonnollisena ja kauniina asiana. Samoin sitä, että talouslehdet ovat kuin Neuvostoliiton virallisia lehtiä, joissa palvotaan pyhää ideologiaa ja kartoitetaan sen voittokulkua. Hieman eroa tulee siinä, että ekokatastrofien mahdollisuutta ei nykyään voi kokonaan sivuuttaa, mutta asia voidaan onneksi kääntää niin, että nekin koituvat jatkuvan talouskasvun ihmemaassa vain siunaukseksi.

Uusimmassa Journalistissa oli tärkeä, vaikkakaan ei kovin yllättävä juttu siitä, miten pörssiyhtiöt rutiininomaisesti tarkistavat niistä kirjoitetut jutut ennen julkaisemista. Journalistin ohjeissahan sanotaan, että ”haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on yleensä syytä suostua, jos se toimistusteknisesti on mahdollista”, mutta tämä ei saa johtaa journalistisen päätösvallan antamiseen toimituksen ulkopuolelle. Kuitenkaan esimerkiksi Kesko ei myönnä haastattelun haastattelua, jos koko juttua ei anneta tarkastettavaksi ennen julkaisua.

Ehkä tämä kaikki olisi helpompi niellä, jos edes uhrattaisiin hyvän asian eteen. Mutta kuten Baudrillard kirjoitti jo vuonna 1970, talouskasvu ei tee eroa hyvän ja pahan välille. Sille kaikki mitattava on hyvää ja pyhää. Ja niitä asioita, joita ei voi mitata - niitä ei ole olemassa.