Antitäti on haastanut blogaajat kertomaan kirjastomuistoja lapsuudesta. Ensimmäinen asia, jonka minä muistan kirjastosta on munkkirasvan haju. Kotikyläni kirjasto sijaitsi vapaapalokunnan paloautotallin ullakolla, ja jostain syystä siellä haisi aina kookosrasvalle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kun olin kolmevuotias, kirjasto muutti noin sadan metrin päähän rakennettuihin uusiin tiloihin. Avajaisia seuraavana päivänä minun kuvani oli kolmessa eri sanomalehdessä, sillä olin ainoa, joka oli avajaishumussa kiinnostunut kirjoista. Muut söivät kakkua ja joivat jaffaa, mutta minulle ei kelvannut. Olin niin keskittynyt Camilla Mickwitzin Emilia-kirjoihin, etten huomannut edes niitä lehtikuvaajia.

Myöhemmin sain oman kirjastokortin. Se oli vaaleanpunainen, ja numeroni oli 815. Kun ekaluokalla piti piirtää kuva omasta toiveammatista, piirsin kirjastonhoitajan. Kuvassa iloisesti hymyilevä lettipää istuu valkoisen tiskin takana taustallaan pitkät rivit kirjahyllyjä.