Ostin Hakaniementorin divarista Kaarina Hazardin tämänkesäisen kirjan Kontallaan ja ahmaisin sen. Maistui karkille ja ravitsi kuin ruisleipä. Hiukan tuli myös sellainen olo, että mitä minäkin täällä näppäimistöä ja blogitilaa kulutan, kun Hazard on jo painokkaasti ilmaissut kaikkeuden olennaisen ytimen. Mutta juuri kyseisessä kirjassa sanotaan heti aluksi myös seuraavaa:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Julkisen kirjoittamisen tarkoitus on nähdä ja tuoda katsottavaksi, mutta myös näkyä ja asettua itse arvioitavaksi. Kirjoittaminen on kansalaisen rehtiä perustyötä! Lisäksi kirjoittaminen on tietenkin yksityinen ilo ja nautinto. […] vasta ääneen kirjoittamalla hahmottuu se, mitä kaikkea mistäkin voisi olla mieltä, mitä kaikkea mikin voisi merkitä ja mihin kaikkeen tällä ehkä tähdätään.”

Aamen. Pääni nyökyttelee kiivaasti myös Hazardin sukupuolipoliittiselle lähtökohdalle, jonka mukaan väittelyiden ja keskusteluiden kautta pitäisi pyrkiä sukupuolten sopuisaan yhteiseloon eikä kaikkia osapuolia kompastuttavien vallihautojen kaivamiseen. Tämä pointti vaikuttaa yksinkertaiselta. Verrattuna nykykäytäntöihin, joissa keskitytään lähinnä vallihaudan pohjamutien viskomiseen niin toiselle kuin omallekin puolelle, se on kuitenkin täysin mullistava, käänteentekevä, vallankumouksellinen ja tajunnanräjäyttävä.

Teorian tasolla pystyn suhtautumaan sukupuoliasemien linnoittamiseen analyyttisen viiltävästi, mutta kun sama asia lävähtää naamalle arjen katapultista, yleensä useita kertoja päivässä, se on kuin epämiellyttävä, uuvuttavan hahmoton limaklöntti, jonka pilkkominen tai tuhoaminen on mahdotonta sen liukkauden takia. Tuntuu samalta kuin AD&D:n regeneroituvan peikon kanssa tappelisi: irti hakatun argumentin tilalle kasvaa vilauksessa uusi, vielä rumempi ja karvaisempi.

Pikkuisen siis rasittaa elää yhteiskunnassa, jossa puolet ihmisistä joutuu näyttelemään naisia ja puolet miehiä seitsemän päivää viikossa vuorokauden ympäri. Ehkä rasittavuuden tunne syntyy kuitenkin vain siitä, että olen itse tässä menestysnäytelmässä ihan statisti. En ole onnistunut kehittämään aivoihini sitä tuikitarpeellista pupuilulisäkettä.