Totisesti, totisesti: maailmanloppu on lähellä. Uusimmassa Niksipirkassa on seuraavanlainen niksi: ”Miten tuoda noutopizza kuumana kotiin? Laita pizza autossa apukuskin penkille ja paina istuinlämmitin päälle.” Jos epätodennäköiset lapsenlapseni joskus ihmettelevät, miksi sukupolveni tuhosi maapallon lopullisesti, näytän heille tätä vinkkiä. Laminoin sen varmuuden vuoksi, jotta se säilyy läpi tulevien tulvien ja kansannousujen. Samalla sivulla on muuten myös niksi joka alkaa virkkeellä: ”Talvella on inhottava nousta autosta, jos oven takana vaanii liukas jää.”<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tällä viikolla oven takana on tosiaan vaaninut liukas jää ja sen lisäksi myös lumen alle peittynyt liukas jää, sohjon alle peittynyt möykkyinen ja liukas jää lumimyrskyssä sekä puolen metrin hyhmäinen loskakerros hyytävässä vesisateessa. Ja jos sellaiseen on inhottava nousta autosta, niin millähän adjektiivilla niksihenkilöt kuvailisivat tuntemuksia, joita näiden keliolosuhteiden yli ja halki pyöräileminen herättää? Ja olisiko tarjolla jotain lieventävää niksiä?

Joka naisen niksikirjassa vuodelta 1952 on mahtavia pyöräilyniksejä. Mutta se olikin karumpaa aikaa, jolloin noutopizzan lämpimänä pitäminen ei muodostanut ihmiselon suurinta haastetta. Talvipyöräilyä varten kirjassa neuvotaan valmistamaan kernikankaasta pyöräilyesiliina, joka pitää vaatteet kuivina ja siisteinä. Sellainen olisi tarpeen ainakin joka toisena niin kutsuttuna talvipäivänä täällä Turussa.

Oma henkilökohtainen lempitapani tuhota maailmaa on hankkia ylettömät määrät vaatteita ja kenkiä. Vielä jonain päivänä saan sen sovitettua saumattomasti yhteen pyöräilyn kanssa, joka puolestaan on lempitapani pelastaa maailmaa. En hanki vaatteita, joissa ei voi pyöräillä, sillä menen pyörällä joka paikkaan, niin töihin kuin omiin häihinikin. Mutta en myöskään suostu pukeutumaan niin kutsuttuihin ulkoiluvaatteisiin, koska en pidä niistä.