Teininä olin mukana parissa herätysliikkeessä, joissa vastustettiin naispappeutta. Olen nykyään lähes kaikesta eri mieltä kuin silloin, mutta niiltä ajoilta on jäänyt taskuun kaksi oivallusta:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

1) Herätysliikkeet ovat kirkolle ISO juttu.

2) Uskonto ei ole järjen asia.

Suomessa kirkkoon kuuluu nykyään lähinnä kahdenlaisia ihmisiä. Ensinnäkin niitä, jotka käyvät joulukirkossa, kastattavat lapsensa ja suhtautuvat kristinuskoon myönteisesti, mutta eivät halua omistaa sille kovin suurta osaa elämästään. Toisekseen ovat sitten ne, jotka käyvät ahkerasti jumalanpalveluksissa, järjestävät kotonaan kinkereitä ja pitävät kirkkoa varteenotettavana työpaikkana.

Erittäin suuri osa jälkimmäisistä kuuluu johonkin herätysliikkeeseen. Erittäin suuri osa näistä herätysliikkeistä vastustaa naispappeutta. Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2000 teettämästä kyselystä kävi ilmi, että vain muutama prosentti kaikista suomalaisista vastusti naispappeutta, mutta aktiivista kirkossakävijöistä sitä vastusti 28 prosenttia.

Normaalista nykyihmisestä naispappeuden vastustaminen tuntuu täysin ääliöltä toiminnalta. Se on sovinistista, lainvastaista ja varsin järjetöntä. Mutta eipä kristinuskolla ole muutenkaan juuri mitään tekemistä normaalin nykymenon kanssa. Se on jäänne, josta on monelle iloa ja lohtua, mutta jolta ei voi odottaa samanlaista logiikkaa kuin muulta maailmalta.