Kirjoille käy niin kuin vaatteillekin: kiinnostavimmat tulee poimittua alen loppurysähdyksen sekalaisimmasta tähdelaarista. Muutaman vuoden takainen Nimbus ja tähdet on tullut vastaan monessa alennuksessa, turkoosi hologrammipäällys milloin minkäkin verran repeilleenä, ja silloin on aina tehnyt mieli pakottaa joku satunnainen henkilö ostamaan se, kun itselläni kerran on jo oma kappale.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nimbus ja tähdet epäilytti minua kauan, koska takakannessa sanottiin sen kertovan „ihmisyyden syvimmästä ytimestä“. Pidin sitä hyllyssäni, mutten lukenut. Onneksi elämä kävi niin kiireiseksi, ettei kirjastoon kerinnyt, vaan piti kirjastaa omasta hyllystä. Nimbus ja tähdet tarttui käteeni ja päästi siitä vasta, kun viimeinenkin sivu oli luettu. Kirjan imu maistui makealta kuin esipuberteetissa ikään.

Minä olen aina tykännyt Iain Banks -tyylisistä avaruushurvitteluista, joissa otetaan tähdistä mittaa löysin rantein ja heitetään huulta älykkäiden avaruusalusten kanssa, samalla kun taustalle levittyvät vapaalla kädellä piirretyt isot näyt kaikenkarvaisten ja -metallisten olioiden asuttamista kiertorenkaista ja planeetoista.

Sellaista meininkiä löytyy myös Nimbuksesta ja tähdistä. Lisäksi siinä on päähenkilö, johon voi kiintyä ja samaistua, vaikka ei olisikaan tekoälyllinen alienpsykopaatti. Spekulatiivisuus ei jyrää alleen fiktiota, vaan vieraat tähdet tuikkivat sopivasti taustalla ja seikkailut rullaavat etualalla.