Ilmiö, josta en ole koskaan pitänyt: aurinkoiset talvipäivät.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pyryt, pakkaset, loskat ja hämäryys ovat mieleeni, koska ne antavat hyvän syyn pysyä sisätiloissa lukemassa kirjoja. Aloin vihata kauniita talvipäiviä jo nuorella iällä, sillä niiden sattuessa kohdalle oli mentävä ulos reippailemaan. Hohtava hanki sattui silmiin, Vitalis jäätyi jähmeäksi kerrokseksi poskille ja michelin-toppapuku teki omasta ruumiista pönäkän, kutisevan ja vuoroin hikoilevan, vuoroin palelevan vihollisen. Mielestäni ihmiskunta on tullut metsästä, teollistunut ja rakentanut keskuslämmitettyjä asumuksia nimenomaan, jotta sen ei tarvitsisi reippailla ulkona talvisin.

Ilmiö, josta olen joskus pitänyt: Amy Tan.

Joskus ysärillä pidin Amy Tanin kirjoista todella paljon. Ja kun Luutohtorin tytär ilmestyi 2000-luvun alussa, pidin siitäkin. Joululomalla luin Tanin uusimman enkä pitänyt siitä yhtään. Se on minusta kummallinen sekasikiö kirjaksi. Ensinnäkin sen sisäinen kertoja on rasittava täti haudan takaa, vaikka kummituksella ei itse tarinassa ole oikein mitään tekoa. Toisekseen sen päähenkilöt ovat niin amerikkalaisia sanavalmiine tunteineen ja pullavine itsetuntoineen, ettei niihin pysty erkkikään samaistumaan, varsinkin kun niitä on yli kymmenen. Kolmannekseen koko tarina on jotenkin hatara ja tarkoitushakuinen. Taitava kirjoittaja puijaa tietysti lukijan kulkemaan vähän kehnommankin tarinan matkassa, ja Myanmarista on tärkeää kirjoittaa. En siis kiukuttelisikaan tällä tavalla, jos en olisi joskus pitänyt Tanista aika paljon.

Ilmiö, josta olen aina pitänyt: pullansyönti.