Äiti sanoi, että näin lämmintä itsenäisyyspäivää ei ole koettu minun elinaikanani. Hän liittyi nimittäin syntymävuonnani siihen monilukuiseen joukkoon, joka merkitsee ilmapuntarin uskollisuudella päivittäin ammattiliittokalenteriinsa ulkolämpötilan ja oli nyt tehnyt vertailevaa tutkimusta. Minä puolestani olin tullut junalla äidin luo matkalukemisinani uusin Image. Imagessa sanottiin, että ”tyylikkään ei tarvitse talvellakaan hytistä”. Siinä sanottiin myös, että ”tikkihaalarit ja toppahousut ovat talven progressiivisimpia muotivaatteita”. Ja, että ”tosikylmällä huiveja ja päähineitä voi olla tosi monta”.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tekisi mieli pomppia moisten juttujen päällä tasajalkaa niissä punaisissa, turkisvuorisissa lapikkaissa, joita en ole tänä ”talvena” voinut vielä kertaakaan käyttää. Minä olen niitä ihmisiä, joilla on koko ajan liian kuuma. Se onkin ainoa syy, miksi yleensä pidän talvesta. Silloin ei ole liian kuuma muualla kuin busseissa, kaupoissa ja työpaikalla. Kävin tällä viikolla Ruotsissa työmatkalla, jonka aikana minulla oli lakkaamatta hiki. Lisäksi astuin taalainmaalaisen tehtaan pihalla muhevaan mutaan, joka tuhosi kenkäni. Niin että pukekaa itse moonbootsit hikisiin kinttuihinne siellä Imagessa.

Liennytykseksi sanottakoon, että lehteä tehdessä voi tietysti pistää niin kiireeksi, ettei ehdi katsoa ikkunasta ulos. Myös Hesarissa oli päässyt käymään niin. Viime viikolla sieltä tarittiin lukijoille joulusiivousvinkkejä: matot voi viedä raikastumaan lumihankeen ja peitoista kuolevat pölypunkit vuorokaudessa 18 asteen pakkasessa. Tosi kiva kuulla tämä noin sadannentuhannennen kerran, mutta tahtoisin mieluummin tietää, miten vuodevaatteita tuuletetaan, kun lenseä talvisade huuhtelee ranskalaista parveketta päivin ja öin.