Minä en voi sietää silittämistä. Silittäminen loukkaa ihmisarvoani. Enkä voi sietää sitä, että kaikkia mahdollisia lastentarvikkeita sukista lähtien markkinoidaan joko "tytölle" tai "pojalle". Pahimpia ovat tietysti lelut, joiden mainonnassa ei jakseta edes häveliäisyyden nimissä peitellä sitä, että sukupuolten tasa-arvo on mainostajien mielestä aika väsynyt vanha vitsi. Riemastuin siis sinipunaiseksi, kun äkkäsin Stockmannin joulumainoksessa leikkisilityssetin (ikäsuositus 3+), jota kuvassa käyttelee nappisilmäinen ja muikeasti hymyilevä juhlatamineinen tyttö.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Näin sisäisillä silmilläni kansainvälisen pahuuden salaliiton, jossa pönäkät äijät istuvat juonimassa ja röhkivät toisilleen: "Kato, uskotellaan pimuille, että silittäminen on yhtä juhlaa. Mitä nuorempana aloittavat, sen nöyrempiä silittäjiä niistä tulee." Olisikin salaliitto. Sellaista vastaan olisi helpompi käydä kuin niitä tsiljardeja hyvää tarkoittavia, ihan normaaleja ihmisiä, joiden arvot ovat mallia 1950-luku ja joiden mielestä on söpöä, kun tytöt tekevät tyttöjen juttuja.

Olin jo tarpeeksi pahennuksissani, ja puhkuin itsekseni kotiäiti-ideologiasta ja ylläpitävän työn ansasta, mutta sitten muovisen silityslaudan takaa ilmestyi vielä Freudkin. Viikonlopulla Turussa opin nimittäin paljon uutta muun muassa Mummo Ankasta, 1700-luvun miespuolisista kätilöistä ja psykoanalyysin sukupuolikäsityksestä. Jälkimmäisimmästä opin seuraavaa: Suomalaisissa asiantuntijateksteissä lapsen normaalia kehitystä määritellään yhä paljolti psykoanalyysin käsitteiden pohjalta. Psykoanalyysin mukaan pikkutytöt ovat maskuliinisia siihen asti, kunnes tajuavat, että heiltä puuttuu se yksi ja sen mukana kaikki. Penis siis.