Haluan lompakkooni säännöstelykortin. Haluan sellaisen kaikkien muidenkin lompakkoon. Haluan hiilidioksidin kortille. Olen nimittäin sitä mieltä, että niin kauan kuin ilmastonmuutoksen hillintä perustuu vapaaehtoisuuteen, tulokset ovat yhtä kuin kärpäsen kakka. Jos olette eri mieltä, niin katsokaa ympärillenne. Vaikka ilmastonmuutoksesta kirjoitetaan jo Hesarissakin melkein päivittäin, samaan aikaan kaupunkimaastureita rahdataan autokauppoihin niin että suhina käy. Karu totuus on se, että ennen öljyä meiltä ehtivät loppua niin ilmasto kuin muutkin ihmiselämän edellytykset, ellei tanakoihin toimiin ryhdytä tällä hetkellä, nyt heti ja välittömästi.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mayer Hillman ehdottaa jokamiehen planeetanpelastusoppaassaan henkilökohtaista hiilidioksidisäännöstelyä, jossa kullekin kansalaiselle annettaisiin samankokoinen vuotuinen hiilidioksidinkulutusoikeus ladattuna luottokortin tapaiselle läpyskälle. Korttia pitäisi sitten käyttää ostettaessa kulkuvälineissä tai kotitaloudessa käytettävää energiaa, siis lähinnä polttoaineita ja sähköä. Energiapihit voisivat myydä ylijääneitä oikeuksiaan muille, mutta oikeuksien määrää myös laskettaisiin porrastetusti sitä mukaa kuin myös yhteiskunnan ja kulutusmarkkinoiden tarjoamat edellytykset esimerkiksi kotien energiatehokkuudelle ja julkisten kulkuneuvojen käytölle kohenisivat. Näin päästäisiin tehokkaasti käsiksi siihen puolikkaaseen kokonaishiilidioksidipäästöistä, jonka yksityisautoilu ja kotitaloudet aiheuttavat.

 

Brittien hallitus ilmoitti kesällä ottavansa käsittelyyn ehdotuksen tämäntyyppisestä mallista, joka tosin ei ulottuisi kotitalouksien energiankäyttöön, vaan kattaisi pelkästään bensiinin ja lentolippujen kaltaiset hiilidioksidiostokset. Ehdotusta on arvosteltu siitä, että se sysää vastuun kuluttajien hartioille liian aikaisessa vaiheessa. En ymmärrä tällaista arvostelua. Nyt ei ole aikaa seistä tumput suorana nurisemassa. Jokaisen pitää ryhtyä toimiin eikä vain istua liikalämmitetyssä kodissaan odottamassa, että yhteiskunta tarjoilee helpon ratkaisun suoraan suuhun alpakkalusikalla.

 

Jos hiilidioksidipihiydestä tulee yhtäkkiä kaikkien kuluttajien intressi, se antaa myös parhaimman mahdollisen kimmokkeen teollisuudelle ja teknologialle kehittää tähän tarpeeseen vastaavia ratkaisuja. Suomessakaan ei ole varaa tuudittautua siihen, että puhdasta luontoa riittää ja ilmaston lämmetessä saadaan järvimaisemaan pikantiksi lisäksi appelsiinilehtoja. Siinä vaiheessa, kun kuivuus, luonnonmullistukset ja metaanipurkaukset ovat suistaneet koko tunnetun maailman kaaokseen, on turha tulla sanomaan, että kyllähän me oltais, mutta kun ei ikinä ja kaikki aina vaan.