En ole koskaan käynyt Norjassa. Olen paikannut tätä puutetta lukemalla useita norjalaisia kirjoja, jotka kertovat mielenterveysongelmissa ja naisenpuutteessa painiskelevien nuorten norjalaisten miesyksilöiden elämästä. Kirjoissa sympaattiset mutta kriisiytyneet norjalaismiehet hakevat elämäänsä sisältöä hakkalelusta, runojen piilottamisesta hapankaalipaketteihin ja sisustamisesta. Norja vaikuttaa leppoisalta maalta, jossa on pitkämielisiä punaposkisia naisia ja öljyrahoilla varusteltuja mielisairaaloita.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Luin illalla viime töikseni ennen futonille pötkähtämistä Torgrim Eggenin Sisustajaa. Siinä sisustussuunnittelija Sigbjørn pyristelee moniongelmien parissa: on myöhäistä saada onnellinen lapsuus; itsetuntoa on liikaa, liian vähän tai se on vääränlaista; sosiaaliset tilanteet nostavat kylmän hien pintaan; pahat pakkomielteet painavat; suhteet toisiin ihmisiin ovat ylenpalttisten odotusten tai löysän leväperäisyyden leimaamia.

Siksi kai tällaista kirjallisuutta tehdään, että arkikokemus kertoo meille ihmisen tunne-elämän olevan enimmäkseen hankalaa ja epävakaista. On jotenkin terapeuttista lukea jostakusta fiktiivisestä, jolla on samat ongelmat kuin itsellä, mutta suuremmassa mittakaavassa ja paremmin draaman kaareen sopivassa muodossa. Erikoista on se, että tällaisista pulmista puhumista kehystää kuitenkin se oletus, että olisi olemassa jokin ongelmaton normaalitila, tasapainoisuus ja tyyneys, joka meillä kaikilla on vain päässyt harmillisesti hautautumaan epämääräisten sielullisten pinttymien ja tahrojen alle.

Mutta mitä jos ihminen koostuukin komplekseistaan? Mitä jos ne eivät olekaan kuonaa aidon sisimmän päällä vaan itse sisin kaikessa karuudessaan?

Lingvistinen käänne toi tieteeseen ajatuksia siitä, että todellista kokemusta, ruumista, luontoa, sukupuolta, lapsuutta tai mitä tahansa muutakaan elämän osaa ei ole olemassa irrallaan tavasta, jolla siitä kulloinkin puhumme. Tämän mukaan kulttuuri ei siis loisikaan vain kerroksia jonkin aidon ilmiön päälle, vaan se loisi itse ilmiön siinä määrin kuin me kyseisestä ilmiöstä voimme tietää.