Me humanistit olemme saatanan ärsyttäviä. Kehtaamme vuodesta toiseen sitkeästi väittää, ettei maailmaa ja kaikkia sen ilmiöitä voi tyhjentävästi kuvata jollakin mukavan kompaktilla kaavalla tai numerosarjalla, joka löytyyy, kunhan tiede edistyy ja tutkijat tutkivat tarpeeksi sinnikkäästi. Me sen kun kirjoitamme inhottavia pikku tutkimuksiamme, joissa röyhkeästi viis veisataan yleistettävyydestä, annetaan palttua absoluuttiselle totuudelle ja heitetään vesilintua yksinkertaisilla syy-seuraus-suhteilla. Eikö meillä ole mitään häpyä? Miksemme kuuntele luonnontieteiden edustajia, jotka ystävällisesti jaksavat kerta toisensa jälkeen huomauttaa, että tieteenalamme, niiden keinot ja tuottamamme tutkimukset ovat tarpeetonta soopaa?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Humanistiset tieteet ovat luonteeltaan kuvailevia, pohdiskelevia, kirjallisia ja erilaisia selitysmahdollisuuksia puntaroivia. Vähemmästäkin tuskastuu. Monet humanistisiin tieteisiin omasta tahdostaan ryhtyneetkin kyllääntyvät jossain vaiheessa tieteenalansa haluttomuuteen tarjoilla valmiita ratkaisuja. Jos kerran pitää analysoida, niin antakaa nyt edes sievä sapluuna, johon tämän kaiken sekasotkun voi asetella, he huutavat tuskissaan. Humanistisissa tieteissä kaikki tulokset perustuvat lopulta tutkijan omaan kykyyn kutoa tulkintaa, toisten tutkijoiden tulkintaa, maailman ilmiöitä ja näistä ilmiöistä esitettyjä huomioita yhteen. Onneksi sentää luonnontieteet perustuvat johonkin vankan jumalalliseen ilmoitukseen eivätkä ollenkaan ole erehtyväisten ihmiskätten työtä, vai mitä?