Olen työmatkalla Saksassa. Perjantaina minulla on työmatka Ruotsiin. En pidä työmatkoista. Työmatkoilla minulle tulee epäilyttävä tunne siitä, että olen joku muu. Jos kerran on mahdollista, että istun yksin housupuvussa lentokentällä läppärilaukun kanssa, niin onko myös mahdollista, että seuraavaksi huomaan ostaneeni lentokenttäkaupasta Longchampin ruman nailonkassin ja liittyneeni Kokoomukseen? Jos voisinkin Ursula Le Guinin tavoin vain siirtyä mieltäni kiepsauttamalla lentokentän antiseptisestä ilmapiiristä vaikka sympaattisten, muuntogeenisten maissi-ihmisten maailmaan, mutta ei; minä saan siirtyä vain kentältä koneeseen ja koneesta taksiin ja taksista toimistoon. Jos hyvä lykky käy, saatan nähdä toimiston lisäksi tehtaan. No, ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut lentää samana päivänä molempiin suuntiin ja saksalainen pahoinvointipurukumi – ylistetty olkoon tämä mahtava tuote - esti minua oksentamasta lentokoneessa itseni ja muiden päälle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />