Kumpi olisi pahempaa, kaiken muistaminen vai kaiken unohtaminen? Tiede-lehdessä oli taannoin juttua kamerasta, joka voisi tallentaa ihmisen koko elämän. Se tuntui hirveältä ajatukselta: kuka nyt haluaisi muistaa koko elämänsä? Ja milloin koko elämän kattavaa nauhoitusta olisi tarkoitus katsella? Toisessa elämässäkö?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tiede-lehden nettisivuilla on runsaasti hirvittäviä ja kiehtovia uutisia muistista: lihavuus, stressi, pilvenpolttelu ja eläminen huonontavat muistia, ja jopa itse muistelu voi hävittää muiston (ainakin rotilla). Jos näistä jotakin oppii, niin sen, että kukaan ei oikeastaan tajua yhtään mitään siitä, miten muisti toimii. Enkä kyllä yhtään ihmettele.

Henkilökohtaisessa pollajukeboxissani hittilistaa hallitsevat erinäiset poliittisen laululiikkeen ikivihreät kappaleet, mikä on ihan ymmärrettävää, koska olen niitä paljon kuunnellut ja laulaa hoilottanut. Mutta niitten kanssa rinta rinnan kisaa listaykkösen paikasta kappale nimeltä ”On kaloilla tuntehet”, erityisesti eräs sen säkeistö, jonka sanat menevät näin:

On kaloilla tuntehet,

niin kuin ihmisilläkin.

On kaloilla tuntehet,

niin kuin ihmisilläkin.

Monet saattavat luulla,

että kolmipiikki on

aivan julma ja kylmä ja tunteeton kala.

Mutta todellisuudessa

kolmipiikki on

hyvin herkkä ja hellä ja tunteellinen kala.

Erikoisinta tässä on se, että tätä kappaletta ei oikeastaan edes ole olemassa, ainakaan enää. Se on laulu, joka keksittiin samalla kuin se laulettiin. Kuulin sen improvisaatioteatteri Häpeämättömien 24 tunnin improvisaatiomaratonissa toukokuussa 2006. Kyseinen tilaisuus oli muutenkin mieleenpainuva, esitettiinhän siellä muun muassa jatkuvajuonista draamasarjaa ”Kattokruunuja ja ravihevosia” sekä musikaali ”Guantanamon rakastavaiset”. Suurimman vaikutuksen aivoihini teki kuitenkin laulu kalojen tunteista, joka päätti improvisoidun luontoradiotuokion.