Jos naapurin Pertin nimi on Pertti, niin ei häntä voi kutsua Hannuksi, vaikka hän minun näkökulmastani näyttäisi ihan Hannulta. Ja läntistä lähivaltiotakin on jokaiikan nöyrästi sanottava Ruotsiksi eikä esimerkiksi Bahamasaariksi, jos haluaa jonkun muunkin tajuavan, mistä on puhe. Joten olisiko se sitten niin vaikeaa kutsua niitä vuoden 1918 tapahtumia ihan vaan Suomen sisällissodaksi?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tiedän kyllä viran puolesta, että menneisyyden tapahtumat pakkaavat olemaan hahmottomia penteleitä, joista ei ota pirukaan selvää. Tai ainakaan pirun perusteltu näkemys niistä ei ole yhtään sen oikeampi tai väärempi kuin kenenkään muunkaan. Ja jopa tutkijoilla on tunteet, ainakin nuorilla ja vihaisilla.

 

Kun olin vielä nykyistäkin nuorempi ja vihaisempi ja juuri aloittanut maakuntalehden kesätoimittajana, lehden perehdyttäjähenkilö valisti minua ja muita kesäreitä, että heidän lehdessään vuoden 1918 sodasta käytetään sitten nimitystä vapaussota. Pakkohan siihen oli sanoa, että en minä vaan aio käyttää, koska se uudemman historiantutkimuksen valossa olisi vähintäänkin epäilyttävää. Tästä hyvästä sain kolmen kuukauden kovan punamaineen. Tai kai ne siellä lahtarilehdessä jo valmiiksi tiesivät punikinpennuksi.

 

Onhan se tietysti kätevää, että on koodisanoja, joilla voi ohimennen mainostaa poliittista suuntautumistaan. Kerran yksi arvovaltainen lääkäri sanoi yleisöluennolla ihan pokkana jotain siihen suuntaan, että ”kapinan jälkeisenä aikana on tässä tilastossa nähtävissä notkahdus.” Minulta menivät seuraavien kymmenen minuutin sepelvaltimotautisuhdanteet ja massiiviset infarktit tyystin ohi korvien, kun keskityin miettimään luennoitsijan vanhempien puoluekantoja. Meikäläisiä, selvästi.

 

Myönnän, että olen norsunluukammiossani vähän nyrpistellyt nenää Big Brother -Saulille ja niille muille, joilla ei Nyt-liitteen mukaan ole mitään hajua siitä, että vuoden 1918 tapahtumia ylipäätään pitäisi kutsua jollain nimellä. Mutta toisaalta tietämättömyys ja kantaaottamattomuus ei ole historiallisesti yhtään sen huonommin perusteltavissa kuin jääräpäinen puolueellisuuskaan. Yksikin tuttu kertoi, että hänen sukulaisiltaan oli koko sisällissota mennyt tyystin ohi syrjäisen asuinpaikan ja jatkuvan humalatilan takia.