Eilen jumpassa ohjaaja kävi kesken tunnin oksentamassa salin roskikseen. Mutta oli siellä yleisempääkin sairautta liikkeellä. Pukuhuoneessa korkeakoulutetut, älykkäät, energiset, taitavat, hauskat ja aktiiviset naiset kohtasivat toisiaan. Ja mistä he jälleen kerran puhuivat? Omasta painostaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Se on sairasta. Enkä nyt tarkoita vain sellaisia syömishäiriöitä, jotka vievät sairaalaan letkuihin ja jotka kaikkien mielestä ovat kauheita. Vaan sitä kollektiivista syömishäiriötä, jota pidetään ihan normaalina osana naisen elämää, mutta joka jäytää naisten toimintakykyä ja itsearvostusta anteeksiantamattomalla tavalla.

 

On sairasta puhua siitä, miten on taas sortunut syömään sipsejä, miten painoa on tullut kilo lisää ja miten nyt pitää aloittaa tiukka kaloriton kausi. On täysin kipeää hillua kiloklubeissa laskemassa aterioiden pisteitä ja kirjaamassa syötyjä kinkunviipaleita. Se on rikos ihmisyyttä vastaan. Omaa ihmisyyttä.

 

Sini Terävä raportoi Tylkkärissä mielenkiintoisesti siitä, miten naiset vaikenevat kokouksissa ja antavat miesten pitää suhteettoman suuren osan puheenvuoroista. Terävä kirjoittaa: ”En suostu uskomaan, että naisilla olisi vähemmän mielipiteitä tai sanottavaa kuin miehillä.”

 

Mutta mitä jos onkin niin, että naisilla on vähemmän sanottavaa? Ei siksi että he olisivat tyhmempiä, vaan siksi, etteivät he ehdi ajatella mitään sanomisen arvoista, koska ajattelevat koko ajan vain laihduttamista?

 

Luulin ensin ajatelleeni jotain uutta, mutta sitten selailin Tuva Korsströmin kirjaa Osaako nainen ajatella? ja huomasin sen päättyvän lukuun Ajatuksen tuolla puolen, jossa käsitellään muun muassa syömishäiriöitä ja sitä, miten yhteiskuntamme laihuusfiksaatiossa ei ole kyse kauneudesta, vaan naisen kuuliaisuudesta. Korsström kiteyttää esimerkiksi Pierre Bourdieun ja Naomi Wolfin kirjoitukset aiheesta näin: ”ruumiiseen kohdistuvat odotukset lamaannuttavat länsimaiset naiset niin, etteivät he kykene kilpailemaan vallasta, vaikka heillä on mahdollisuus opiskella ja ammatilliset edellytykset.”

 

Sisaret, lopetetaan jo se syömisten vatvominen ja mielipuolinen painonhallinta. Jokaisen siihen käytetyn minuutin voisi käyttää mielekkäämmin, vaikka sitten nukkumiseen, pullansyöntiin tai vallankumouksen suunnitteluun.