Seuraa Ameriikan-työmatkan päivänpaiste- ja varjopuolien esittely. Ensin varjojen maahan, jotta lopuksi jäisi hyvä mieli:

Lentämisessä ärsyttää eritoten se kerta kerralta vahvistuva tunne, että lentoliikenne, tuo saastana, on olemassa vain itseään varten. Matkustajat tavaroineen saavat armosta tulla mukaan, jos onni suosii. Menomatkalla yksi koneenvaihto venyi vaatimattomat kolme tuntia aiottua pidemmäksi. Tulomatkalla matkatavarani hukkuivat ja koin kauhun hetkiä ajatellessani, etten mahdollisesti enää ikinä kohtaisi maailman suurimmasta antikvariaatista ostamaani joogamattolaukkua, sydämeni valittua liivihametta ja tieteellisen idolini omistuskirjoittamaa teosta vibraattorien historiasta. Onneksi sain ne jo takaisin. Mukana oli tervehdys alati valppaalta Homeland Securitylta.

Kun väsynyt työntekijä saapuu työmatkalta ihmettelemään neljännestuhatta uutta sähköpostia aikaerounivelat nilkoissa pyörien, ensimmäiseksi hänen pitää käyttää monta tuntia aikaa omien rahojensa kerjäämiseen takaisin työnantajalta monimutkaisin menoin. Matkalaskujen täyttäminen on varmaan kansantaloudellisesti merkittävää puuhaa. Huomasin, että meidänkin yliopistossa ollaan siirtymässä johonkin perkeleelliseen sähköiseen systeemiin, korkeampi voima meitä siltä varjelkoon. Minulla oli tänään ekstrakivaa, kun askaroitsin yhtä matkalaskua Suomeen, toista Amerikkaan. Valuutanmuunnin sen kun sauhusi ja kuitit pölisivät.

Mutta tehtäköön täten selväksi, että varsinkin New Yorkissa oli hävyttömän mielenkiintoisia tyyppejä ja paikkoja tiheämmässä kuin missään, todella hyviä jugurttimuffinsseja ja paljon ihmisiä, jotka tiesivät, missä Suomi sijaitsee. Joidenkin asioiden kohtaamisella oli ihan jännittävyysitseisarvoakin, niin kuin nyt pienen yksiön kokoisten kristallikruunujen, tämän nettisivuston ja sellaisten ihmisten, joilla on käyntikortissa osoitteena Hollywood.