Oli pakko tilata Kelly Linkin novellikokoelma Magic for Beginners, koska se näytti niin hienolta. Kannessa on muunnelma siitä Leonardo da Vincin maalauksesta, jonka tunnen parhaiten nimellä Damen med hermelinen, koska näin sen aikoinaan Tukholmassa, yläasteen lopun luokkaretkellä. Olimme kaverini kanssa (Lämpimiä ajatuksia Porin suuntaan!) ainoat koko luokasta, jotka halusivat mieluummin Kulturhusetin näyttelyyn kuin kahdeksi lisätunniksi kaupungille. (Mikä kertookin kaiken olennaisen siitä, miksi yläaste ei ollut elämäni parasta aikaa.)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nainen ja kärppä oli ensimmäinen näkemäni taulu, josta en tahtonut saada silmiäni irti. Siinä oli sellaista intensiivisyyttä, kepeyttä, kauneutta ja taitavuutta että sitä katsoessaan unohti tyystin tarkkailla itseään. Jotain samaa on myös Kelly Linkin novelleissa. Luin keväällä kirjan niminovellin suomennettuna Uuskummaa-antologiassa, ja hämmästyin sitä, ettei Linkin kokoelmia ole julkaistu suomeksi eikä alkukielisiäkään löydy esimerkiksi Turun kirjastoista lainkaan. Ehkä novellimuoto ei ole tarpeeksi myyvä, mutta tällaiselle mietteliään riehakkaalle ja oikeasti uudenlaiselle spekulatiiviselle fiktiolle olisi kyllä Suomenkin kirjahyllyissä tilaa.

 

Olin tänä keväänä Atorox-raadissa ja tarvoin lävitse 24 viime vuoden parhaiksi rankattua kotimaista spefi-novellia. Kisan voittajaksihan julistettiin edellisviikonloppuna Anne Leinosen novelli Toisinkainen. Tykkään Leinosen novelleista, mutta vielä enemmän minua miellyttivät kärkikymmenikön ulkopuolelle jääneen Natalia Laurilan ja viime vuoden Atorox-voittajan Jenny Kangasvuon tekstit. Kisan toiseksi tullut Hannu Rajaniemen Elegia nuorelle hirvelle on kelpo luomus, mutta kolmanneksi tullut Carita Forsgrenin Fyto ja Ygg minusta ihan sietämätön jaaritus. Ylipäätään kisan novelleissa oli runsaasti vanhaa ja vähän uutta.

 

Spefissä, tahi perinteisemmin scifissä, lukijakunnan vaikutus lajin muotoutumiseen on suurempi kuin useimmissa kirjallisuudenlajeissa. Scifin lukeminen liittyy useammin tiettyihin yhteenkuuluviin kiinnostuksenkohteisiin kuin vaikkapa Jari Tervon tai Tommy Tabermanin lukeminen. Viittaan tietysti niin sanottuihin scifi-hörhöihin. Kaikki heistä (meistä?) eivät pidä tarrasandaaleita sukkien kanssa tai omista koko elämäänsä Star Trekin diggailulle, mutta suurin osa tuntee ainakin jonkinasteista viehtymystä avaruusseikkailuihin tai isoihin miekkoihin. Scifi-kirjallisuuteen on muodostunut ihan oma kuvastonsa, jonka kierrättämisellä saa aikaan mahdollisesti scifi-hörhöjä miellyttävää tekstiä, mutta ei kovin paljon uutta.

 

Finnconin jälkimainingeissa jotkut scifistit ovat esittäneet huolestustaan siitä, että nuoret mangaharrastajat jättävät perinteisen scifin varjoonsa joukkokokoontumisissa. Minusta se on pelkästään huojentavaa. Jos uudelle ei anneta tilaa, Suomen scifi-kulttuurista tulee kivettynyt kokoelma avaruusromua. Tarvitaan lisää taikuutta aloittelijoille!