Minulla on liikeidea kampaamoille: takkuambulanssi. Parilla reippaalla kampaajalla voisi olla hätäkeskus, jonne takkutukan kanssa tuskailevat tietäisivät soittaa. Sieltä sitten kiirehtisi valkotakkisia avuksi ammattimaisine selvityssuihkeineen ja kampoineen. Tai vähintään pitäisi juhlakampausten hintaan voida sisällyttää dagen efterin selvitysapu. Ainakin jos hiusten pituus ylittää puolen metrin haamurajan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olin eilen hääkampauksen koeajossa: Hieno ja aivan älyttömän iso kampaus, mutta sen purkaminen jäänee historiaan yhtenä aikamme legendaarisista taisteluista. Allekirjoittaneella on sellaiset hiukset, että kun niille sanoo sanan tupeeraus ja hiukan vilauttaa lakkapulloa, on takkuinferno irti. Voin jo aavistaa, miten häitten jälkeen tulen onnellisen uupuneena kotiin tuoreen aviopuolisoni kanssa ja alan kiroillen riehua ympäriinsä hiuksiani repien.

 

Tai ainahan voisin pyytää kampaajaa laittamaan kampaukseen hääpäivänä niin reilusti lakkaa, että tukka kivettyisi elinikäni kestäväksi taideluomaksi. Meillä kun ei varsinaisesti ole vihkisormuksia, niin näkisipä ainakin hiuksista, että olen astunut aviosäätyyn. Hiusten kasvaessa kivettyneen kampauksen voisi leikata irti ja kehystää, kun ei meillä ole sitä hääkimppuakaan kuivattavaksi.

 

You shake my nerves and you rattle my brain
Too much hairspray drives a woman insane
You broke my will, But what a thrill
Goodness, gracious, great balls of hair!