Mitäs tää ny o? Mää haluun muuttaa Tampereelle. Kävin siellä eilen, ja siellä oli ihan täydellistä. Vaikka satoikin koko päivän. Ikinä en ole ennen ollut työmatkalla näin uitettu ja onnellinen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ilo alkoi jo Turussa, sillä veeärrällä on nyt erikoistarjous: Turun ja Tampereen väliä saa sahata 15 eurolla suuntaansa. Tosin tämä tarjous loppuu jo huomenna, joten pitäkäähän kiirettä, jos kaipaatte elämäänne kohennusta. Emigroitukaa kanssani Tampereelle, kun sen vielä voi tehdä halvalla. Tässä syitä:

 

1. Tampereella on niin hienoja näyttelyitä, että tekee mieli halata jokaista kaupungin museoamanuenssia erikseen. Kävin katsomassa Vapriikin Velomania!-näyttelyä. Onhan sitä vanhoja velocipedejä tullut pällisteltyä ennenkin, mutta tämäpä on näyttely, joka esittelee polkupyörän tarinan sen alkuhämäristä nykyaikaan saakka. Siellä on kaikkea ihanaa: Draisiini, jolla on lohikäärmeen pää! I. K. Inhan polkupyörä! Kaverini isosedän yhdeksänvuotiaana nikkaroima polkupyörä! Menkää katsomaan kaikki, joiden sydän sykkii kiihkeämmin korkeapyöräisten polkupyörien, karbidilamppujen ja trikooasuisten 1800-luvun herrasmiehien seurassa. Ja miksei muutkin. Samalla kannattaa käydä tsekkaamassa kellarikerroksen jämerä jadeprinsessa.

 

2. Tamperelaiset ovat niin miellyttäviä ihmisiä, että se on melkein pelottavaa. Kun olin Muumilaakson kaupassa ostamassa postikortteja, myyjähenkilö alkoi jutella minulle niin spontaanisti, että onnistuin vahingossa osallistumaan pitkään ja rentoon sääkeskusteluun, jonka aikana ihmettelimme, mikä Sheffieldissä oikein tulvii, kun emme kummatkaan ole havainneet siellä vesistöä, ja millainen polttarisää mahtaa vallita tulevana lauantaina.

 

3. Tampereella voi tuhlata kaikki rahansa erittäin pienellä alueella. Kävin supermukavassa vaatekaupassa ja sitä vastapäätä sijaitsevassa vohvelikahvilassa, jossa söin niin hyvän mansikkavohvelin, että taju meinasi lähteä, ja maastouduin kameleontinomaisesti paikallisväestön sekaan lukemalla Moroa, tuota maankuulua kaupunkilehteä. Kauniiksi lopuksi ostin vielä alennusmyynneistä pyöreäkärkiset remmikengät ja pokkareita, kun kumpiakaan ei ihmisellä voi koskaan olla liikaa.