Uusin Lynch, siis tämä Inland Empire, on hyvä elokuva. Minun arvosteluuni voitte luottaa, koska en yleensä ole mikään haka katsomaan kolmetuntisia taide-elokuvia. En jaksa vääntelehtimättä edes tiukan suosion ja maineen saavuttaneita rainoja, jos ne ovat tylsiä. Tämän kevään tuskallisimpiin kulttuurikokemuksiini kuuluu vuodelta 1983 peräisin oleva unkarilainen kulttielokuva Koiran yölaulu. Ainekset sinänsä olivat hyvät: itäblokkiundergroundia, Super 8 -filminpätkiä, huijaripappi, karsea kyläyhteisö ja punkbändi nimeltä Laukkaavat kuolemansyyntutkijat. Mutta voi elämä, miten hirveän pitkäpiimäinen elokuva niistä oli saatu aikaan. Ja se sentään kesti vain kaksi ja puoli tuntia.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lynchin pläjäyksen näin eilen ja olin etukäteen varustanut itseäni riittävällä unella, ruualla, katsomisseuralla ja itsesuggestiolla, ostanut paljon irtokarkkeja ja vyöttänyt henkiset kupeeni. Olen perinteisesti pitänyt Lynchin elokuvista kovasti, mutta kun joka ikisestä lehdestä sai lukea, miten käsittämätön pätkä oli kyseessä, itseluottamukseni alkoi mennä maitohapoille. Vaan eipä olisi tarvinnut hätäillä. Inland Empiressä on kaikkea, mitä kasvava aikuinen tarvitsee: hullu ennustaja, elokuva elokuvassa, ruuvimeisselimurhia, ahdistavia sisätiloja, tanssivia pimuja, postkommunismisynkkäilyä ja jännittävä juoni, joka ensimmäisen tunnin jälkeen menee kiinnostavalla tavalla sen tuhannen päreeksi. Se on ihan hirvittävä elokuva, mutta ei siis huono vaan aidosti pelottava.