Nyky-yliopisto on työpaikkana vähän samanlaisessa huterassa tilassa kuin ylioppilas, johon Melville vertaa ylälastissa olevaa laivaa: maha on tyhjä, mutta pää täynnä Aristotelesta. Täällä ei ole puutetta hyvistä ideoista ja suunnitelmista; mutta rahasta, siitä on alituinen puute. Luentokursseja ei ole varaa järjestää, virkoja lakkautetaan, tutkijat kamppailevat pätkärahoista ja samanaikaisesti opiskelijoita pitäisi ajaa läpi opintoputken nopeammin, tehokkaammin ja enemmän.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sivistysyliopisto sopii huonosti markkinavimmaiseen maailmaan, jossa kaikkien pitäisi koko ajan olla löytämässä yhä uutta myytävää ja myymässä sitä, oli se sitten vaikka oman isoäidin tekolonkkanivel. Minä olen tänään esmes lukenut viisisataasivuista kirjaa itsetyydytyksen historiasta saadakseni leivottua hyviä alaviitteitä artikkeliini. Ei siitä irtoa paljon myytävää.

Kimmo Elo ja Lauri Rapeli kirjoittivat viime sunnuntain Hesarissa kauniisti siitä, että yliopisto olisi hyväksyttävä instituutioksi, joka tekee rahallista tappiota tuottaakseen henkistä ja älyllistä voittoa. Tällainen puhe on kuitenkin liian helppoa ohittaa olankohautuksella. Niille, joiden aivot toimivat markkina-aaltopituudella, se ei ole edes ymmärrettävää. Kaikki muu kuin myymiseen ja ostamiseen liittyvä on kvartaalitodellisuudesta katsoen ärsyttävän tulosvastuutonta tuhertelua. Ja sitä näkemystä ei muuksi muuteta edes sadalla sunnuntaidebattikirjoituksella.