Yksi pitkäaikaisista ammattihaaveistani on olla kiertävä biojätevahti. Ilmestyisin ruoska kädessä milloin minkäkin lounasruokalan lajittelupisteeseen ja kylväisin kauhua niihin, jotka eivät vieläkään osaa heittää paperiserviettejä maatuvaan jätteeseen. Mutta vieläkin houkuttelevampaa olisi olla kielipoliisi. Tehtäviini kuuluisi vääristä lauseenvastikkeista rankaiseminen, mutta tekisin myös kotietsintöjä niiden yritysten pääkonttoreihin, jotka kirjoittavat nimensä suomen kieliopin vastaisesti.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siksipä parkkiintuneessa sydämessäni kävikin lämmin ailahdus, kun luin uusimmasta Journalisti-lehdestä tämän tiedon: "Kirjoittajalla on oikeus kirjoittaa yritysten nimet ja tuotemerkit suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjen mukaan. Ketään ei saa pakottaa noudattamaan rekisteröityä kirjoitusasua, jos se on normien vastainen." Suomen kielen lautakunta on antanut asiasta suosituksen jo vuonna 2000, mutta ainakin minulle tämä oli uusi, sangen virvoittava tieto.

 

Hyvästi siis MikroPC, Valio akatemia, Jippii! ja muut kielitajuttomat. Karseiden nimienne hirmuvalta on ohi, sillä nyt viuhuu kansan korjauslakkapullo kieliopillisen vakaumuksen siivittämässä kädessä. Tehkää pahimpanne, lähettäkää kylmäverisimmät brändinvartijat kimppuumme, me kuljemme horjumatta kielenhuollon kivisellä tiellä ja laulamme mennessämme:

 

Kansanvalta, kansanvalta,

se on punakynä kädessäsi,

öisillä kaduilla valvova äikänope,

sisaresi sininen kielioppi.

Kansanvalta, kansanvalta,

se on konjunktiot tunteva työläinen nuotiolla,

se on oikeaoppinen pilkutus -

ja taivutus!