Mikäpä tässä on valmiissa maailmassa puljatessa, paitsi että tätä ei selvästikään ole suunniteltu minulle vaan jollekin aamuvirkulle autoilijalle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jos Turussa haluaa edetä polkupyörällä suunnilleen Aurajoen suuntaisesti, voi polkea jokirannan kevyen liikenteen väylää. Talvella menoa ei haittaa muu kuin pelko. Iljanteiselta ja kaltevalta pinnalta tuntee voivansa kierähtää mikä hetki hyvänsä Auran aaltojen syleilyyn. Mutta annas kun on kesä. Kaupungin parhaalla pyöräväylällä järjestetään vähintään puolet kaikista Turun kesätapahtumista. Harva sen päivä tien tukkeena on jos jonkin sortin kojua ja komeljanttaria. Tai jos ei niitä, niin ainakin pari jokilaivojen olutrekkaa. Haluaisinpa nähdä sen päivän, kun autoteitä aletaan sulkea metrilakumyynnin ja kaljankaupustelun takia.

 

Pystyisin ehkä suhtautumaan työmatkan tientukkeisiin joviaalimmin, ellen olisi aamuisin niin turkasen äkäinen. Olen iltaihminen. En saa aamuisin mitään aikaiseksi, aamupäivisin äärimmäisen vähän. Iltaa myöten virkoan. Evoluution karski koura olisi karsinut minut pois yhteiskuntaa rasittamasta, jos olisin sattunut syntymään pientilan tyttäreksi aamulypsyjen kultakaudella. Mutta kyllä nykyisessä tölkkimaitomaailmassakin olisi etua siitä, ettei joutuisi aamupalavereissa nipistelemään korvalehtiään pysyäkseen hereillä.

 

Olen yrittänyt vuositolkulla koulia itsestäni aamuvirkkua kampeamalla varteni pystyasentoon kivuliaan aikaisin. Taidan antaa periksi. Kaverini, joka juuri kävi kypsässä naisen iässä armeijan, kertoi eilen, ettei vuosi aikaista kukkumista ja nukkumista ollut jättänyt mitään jälkeä. Iltavirkkuus oli palannut välittömästi siviiliin päästyä. Taikakeinoja voi tietysti kokeilla. Vaihdoin pari päivää sitten tyynyjä avohenkilön kanssa, ja avohenkilö on jo alkanut nähdä minun uniani. (Sellaisia, joissa yritetään samanaikaisesti ehtiä junaan ja etsiä asuntoa tai istutaan kissaksi pukeutuneena puolapuilla teatterissa.) Nyt vain odottelen, milloin avohenkilön aamuvirkkuus alkaa imeytyä hänen tyynystään minun aivolisäkkeeseeni.

 

Kunhan tästä saa kesä, aion joka tapauksessa laittaa herätyskellon lomalle ja kömpiä laitokselle ihan omaan tahtiini. Illoiksi poljen Ruissalon Saaronniemen kallioille, jotka täten julistan viralliseksi kesäolohuoneekseni. Kävin siellä sunnuntaina mittailemassa tiluksia ja kuulin elämäni toista kertaa ruisrääkän laulun. Siinäpä lintu minun makuuni; ei koreile äänellä eikä aamuvirkkuudella, vaan kuulostaa vanhalta saranalta ja laulaa iltahämärissä.