Kyynisenä idealistina suhtaudun edustukselliseen demokratiaan jakomielisesti. Yhtäältä olen äänestysintoilija, jonka rinta paisuu uurnien äärellä vaikuttamisen innosta. Olen äänestänyt joka ainut mahdollinen kerta, aina Freiburg im Breisgaun pormestarinvaaleista entisen työpaikkani työsuojeluvaltuutetun vaaliin. Minulla ei ikinä ole ollut vaikeuksia löytää ääneni ansaitsevaa ehdokasta. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Eduskuntavaalit ovat minusta vaalien kermaa; uljas tapahtuma, jossa kansa karttuisine käsineen muovailee ylimmän hallintoelimen omaksi kuvakseen ja voltairelaisittain puolustaa oikean käden oikeutta olla eri mieltä kuin vasen käsi.

Toisaalta olen kuitenkin äreä epäilijä. Mielestäni nykyinen poliittinen systeemi ei taivu muuhun kuin loputtomaan veronalennusjauhantaan. Unettomina öinä haaveilen keksiväni uuden kommunismin.

Edustuksellisen demokratian nokkelan idean pilaa ammattipoliitikkojen perverssi ammattikunta. Mitä enemmän eduskunnassa on ihmisiä, joiden ainoa todellinen ammatti on politiikanteko, sitä vähemmän se edustaa mitään muuta kuin ammattipoliitikkojen notkeaa ja kovapintaista ammattikuntaa.

Edustavampaa olisi, jos kansaedustajat arvottaisiin kaikkien yli 18-vuotiaiden suomalaisten joukosta esimerkiksi jättimäistä lottokonetta apuna käyttäen. Toinen vaihtoehto on se, että siirryttäisiin sveitsiläistyyppiseen suoraan demokratiaan.