Olen oppinut huijaamaan elämää. Kun jokin pieni tahi suuri asia menee pieleen, uskottelen itselleni, että pieleenmeno johtaa jatkossa siihen, että jokin toinen pieni tahi suuri asia menee nappiin. Uskotteluni on niin vakuuttavaa, että itse elämäkin huijaantuu tähän diiliin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pari viikkoa sitten minun piti mennä katsomaan tanssiesitystä, jota ei sitten sinä päivänä ollutkaan. Sen sijaan, että olisin syrjäytynyt ja alkoholisoitunut tämän musertavan kokemuksen painon alla, löysinkin rakennuksesta, jossa tanssiesityksen piti olla, avohenkilölle ja minulle otollisen paikan aviohenkilöitymiseen.

Tällä hetkellä tilanne on se, että otolliselle paikalle on otollisena ajankohtana varmuudella saapumassa vain valtava tötterökampaus ja monikulttuurinen joukkio. Ruuan saamista mukaan kuvioon on hankaloittanut muun muassa se, että jokainen itseään kunnioittava ensi kesän avioituja, minua lukuunottamatta, on varannut pöperöt ja passaajat omiin häihinsä viimeistään vuosi sitten.

Pitopalveluinformaatiota etsiskellessäni olen astunut aivan uuteen maailmaan. Maailmaan, joka on pelottava. Maailmaan, jossa fysiikan lait eivät päde. Maailmaan, joka myös hääkeskustelufoorumin petollisen viattomalla nimellä tunnetaan. Olen altistunut sellaiselle määrälle vannehameita, timanttisormuksia ja kartanoromantiikkaa, että vain sitkeä henkinen torjuntataistelu on pitänyt minut järjissäni.