Kiitos, kvartaalit. Saan tässä kuussa tililleni bonuksia, koska viimevuotisella työpaikallani on mennyt pörssissä kivasti. Ajattelen niitä esteettömyysluiskana, jonka ansiosta pudotus bisnesmaailman palkoista yliopiston palkkoihin ei ole minulle niin äkillinen ja jyrkkä. Tosin haaveilen jo nyt tekeväni luiskaan ison loven ostamalla keinutuolin. Keinutuolikuume kun iskee ihmiseen, niin se on menoa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Uudessa työpaikassani puheet pyöriskelvät usein rahan ympärillä. Tutkijoiden aika menee apurahahakemusten väsäämiseen, tiedekunta on konkurssin partaalla, joten laitoksen pitää rahoittaa esimerkiksi tietokonehankintoja luovuudella ja sohvatyynyjen välistä löytyneillä kolikoilla. Ja sitten on vielä se uhka, että joutuu työttömäksi eikä saa työttömyyskorvausta.

 

Perjantaina kahvihuoneessa yksi tutkija suunnitteli taktiikkaansa työvoimaviranomaisten varalle. Rahoitus loppuu, mutta kannattaako työkkärille kertoa, että tutkimus on melkein valmis vai ei?

 

Ensimmäinen vaihtoehto saattaa johtaa siihen, että tutkijan epäillään salaa viimeistelevän tutkimustaan, jolloin hän ei siis olekaan työtön, vaan jonkinlainen pennitön yrittäjä, eikä täten oikeutettu työttömyyskorvauksiin. Tosin tähän saattaa johtaa myös jälkimmäinen vaihtoehto.

 

Tätä se on, kun sotketaan keskenään raha ja työ. Koska työttömyyskorvausta haetaan kai yleensä sen takia, ettei palkkaa tai muuta säännöllistä tuloa tipu, pitäisi rahan puutteen olla korvauksen saamisen ehtona. Ei siis tekemisen puutteen. Meteliäkin tästä on pidetty, joten tajuamista saisi pikku hiljaa tapahtua.

 

Työtön balettitanssija ei työkkärin mielestä saisi treenata, koska silloin se piru tekee salaa töitä. Työttömän tutkijan pitäisi maata räsymatolla koskematta keskeneräiseen tutkimukseen tai apurahahakemuksiin, koska niiden kanssa puuhailu osoittaa työkkärin mielestä, ettei se saatana mikään työtön olekaan.

 

Tänään kahvitin ja kakutin ihmisiä vihreitten vaalinurkkauksessa kauppahallissa. Teen mitä vain, että perustulo saataisiin aikaiseksi ja sassiin. Sitähän nimenomaan vastustetaan sotkemalla työ ja raha. Kauhistellaan, että tyhjänpanttina lonnimisestako tässä pitäisi alkaa maksaa rahaa.

 

Jos hyödyllisten ja onnellistuttavien asioiden aikaansaaminen ja rahantulo oikeasti korreloisivat keskenään, niin maailma näyttäisi aika erilaiselta kuin nyt. Sairaan-, lasten- ja kirjastonhoitajat olisivat rikkaita, samoin taiteilijat. Monet yksityisen sektorin keskiportaan johtotehtävissä työskentelevät saattaisivat harmi kyllä kuolla nälkään.

 

Ja kuningattaret, mikä tietysti olisi sääli, koska silloin he eivät voisi olla aiheina niin hienoille elokuville kuin The Queen. Menkää katsomaan kaikki, jos teillä vain on rahaa.