Taidemieltymykseni lähentelevät jääräpäisyyttä. Tanssiesityksissä pitää olla hyppyjä, romaaneissa tarinoita ja sarjakuvissa arjen kuvausta, muuten en lämpene niille. Tähän olen päätynyt katsottuani tuntikaupalla tanssiesityksiä, joissa raahaudutaan maassa, luettuani hyllymetreittäin herkkiä tajunnanvirtateoksia ja kahlattuani läpi riisitolkulla epätodennäköisiä supersankarisarjiksia.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jotta voisin toistaa entiset erehdykseni myös uuden taiteenmuodon parissa, olen lukenut puolen internettiä ja saanut mahanpuruja. Olen huomannut olevani sovinnainen ihminen, joka ärtyy helposti. Olen huomannut, että haluan blogeitse kuulla henkilöiden seksuaalielämästä, mielenterveyshäiriöistä tai nenänkaivelusta vain sikäli, kuin sama informatsiooni voitaisiin teoriassa tuoda esiin myös tosielämän nokakkaisissa kaffepöytäkanssakäymisissä.

Tätä järkevää periaatetta jäytää vain rajattoman uteliaisuuteni virkku lapamato. Päivänä muutamana luin obsessiivisesti erästäkin blogia, koska luulin tunnistavani sen kirjoittajan. Häpeällisimpiin, mutta samalla kutkuttavimpiin, harrastuksiini kun kuuluu tuttavapiirin anonyymien blogien satunnainen salametsästys.