Tänään luin koko päivän noin sata vuotta vanhoja vitsejä. Työstä se kävi. Kauhukseni huomasin, että ihmiskuntaa ovat jo hamasta muinaisuudesta piinanneet samat uupuneet jutut nalkuttavista vaimoista, nynnyistä miehistä, paholaismaisista anopeista ja miehenkipeistä vanhoistapiioista. Ja tietenkin se yksi jutunjuuri ylitse muiden: naisen ulkonäkö. Tai tarkemmin sanottuna: naisen rumuus.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vuonna 1888 hupailtiin Matti Meikäläinen -nimisessä satiirilehdessä kehottamalla poikamiehiä valitsemaan kuka tahansa piirroskuvan naimattomista naisista. Vitsi piili siinä, että kuvassa oli vain rumia naisia. 1890-luvun puolivälin pilalehdissä naisasianaiset olivat tietysti kaikki ennen muuta rumia. 1920-luvun lopun perhepilalehdissä rumat naiset olivat suorastaan jatkuvan riemun aihe.

Väsyneiden vitsien rumat naiset ovat huimia satuolentoja, sillä he ovat reippaita ja itsevarmoja, yrittävät aktiivisesti vikitellä miehiä eivätkä ole ollenkaan tietoisia omasta epäedullisesta ulkomuodostaan. Myös juutalaisvitsejä, joissa kierot ja saidat moosekset seikkailevat kiemuraklyyvarit ojossa, on 1920-luvun suomalaislehdissä maan piskuiseen juutalaisvähemmistöön suhteutettuna uskomaton määrä.

Tutkijalle rasistiset ja misogyyniset vitsit ovat mehevää aineistoa, mutta kyllä ne pistävät myös pohtimaan. Irtovitsit tuntuvat olleen kautta aikojen kirjallisuudenlaji, joka perustuu toisten pilkkaamiseen ja maailmanhistorian typerimpien ennakkoluulojen vaalimiseen. Tai sitten pissaan ja kakkaan, mikä on jo huomattavasti miellyttävämpää.