Olen riivattu. Myöhähköön aikaan tänään palasin kotiin matkalta. Tapani mukaan olin oksennellut lennolla ja raahannut sen jälkeen keskipitkän seutumatkan verran kahtakymmentä kiloa vaatteita ja kenkiä, joten oloni oli sänkyvalmis. Avasin postit ja lajittelin ne. Maksoin pari laskua. Vastasin sähköposteihin. Purin rinkan ja laitoin tavarat paikoilleen. Sitten puin käsiini kumihanskat ja aloin vaihtaa kukille multia.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tämä multiinpano oli ensimmäinen ja tapahtui siitä syystä, että matkassani Suomeen tuli joviaalin biologin lahjoittamia pistokkaita. (Varmaan laitonta tuoda kasveja tai kasvinosia vierailta mailta; tuimailmeiset tullihenkilöt lienevät jo tulossa tännepäin.) Pistokasparat alkoivat viikon epämukavan matkustelun jälkeen näyttää kärsiviltä, joten pakkohan ne oli päästää virvoittavien biolanien tykö. Mutta silti.

 

Epäilen, että olen jossain vaiheessa vahingossa vaihtunut johonkin toiseen ihmiseen. Ehkäpä juuri lentokentällä, jonkin hikoiluttavan työmatkan aikana. Joku tehokas jakkupukusielu on luullut minua omaksi ruumiikseen, koska olen ollut tehokkaan jakkupukutyypin valepuvussa. Ja tässä sitä nyt ollaan kodinhengettären riivaamina. Jos alan tiskata useammin kuin kerran viikossa, asia on selvä, ja täytyy kutsua manaaja.

 

Perinteisestä vaihdokkuudesta ei ole kyse, sillä lapsena olin vielä ihan normaali. En pystynyt harjaamaan edes hampaita pitkästymättä kuoliaaksi. Matkoilta palatessa en purkanut tavaroitani kuukausiin. Tämä johti erääseenkin episodiin, jossa naapurinflikka luuli pitkään purkamattomana seissyttä, kahdeksankymmentäluvun loppupuoliskolla ah niin muodikasta läpinäkyvää merimieskassiani roskikseksi.