Tänään pyöräillessäni UKK-muistomerkin ohi mietin:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

a) Miten Kekkonen mahtaisi suhtautua tähän teokseen, jonka kyynelenmuotoisella ulapalla sorsat soutavat? Kiipeäisikö hän pronssiseen käteen?

b) Epäilevätkö kekkostutkijat koskaan aamuyöstä aiheensa merkityksellisyyttä?

 

Naistutkimuslistalla siteerattiin tutkijaa, joka toisinaan haaveili olevansa kaislatutkija eikä naistutkija. Kävisi vaan kaislakonferensseissa ja tietäisi kaiken kaisloista, ja kaikki olisivat sitä mieltä, että tärkeää hommaa on tuo kaislatutkimus, eikä tarvitsisi koko ajan olla selittämässä, miksi ihmeessä tutkii sitä mitä tutkii. Vaikka en ole naistutkija, kaislat näyttävät minustakin joskus vihreämmiltä aidan toisella puolen.

 

Avohenkilön kaveri väitteli ruohoista, joita kasvaa Etelä-Afrikassa. Väitösluennolla minua kadehdutti. Samassa arkistossa kanssani on melkein joka päivä nainen, joka tutkii muinaisia puisia mittakeppejä. Kun näen, miten hän ottaa niitä kuplamuovipakkauksista ja katsoo niitä arvioivasti, minua kadehduttaa.

 

En haluaisi tutkia ruohoja enkä keppejä (Siksikään, että heinikoissa väijyvät punkit ja museoissa väijyvät vanhat puuesineet kammottavat minua.), mutta joskus toivoisin, olevani sellainen ihminen, joka haluaisi. Ollapa tyynempi, ei niin taipuvainen megalomaniaan, vaan selkeärajainen oman alansa sankari, pohjoisen pallonpuoliskon paras asiantuntija, mitä tulee 1700-luvun kankaanmittausvälineisiin tai Restionaceae-heimon tietynlaisiin kukkiviin heiniin.

 

Sen sijaan haluan tutkia ja tutkinkin jotain niin laajaa ja epämääräistä ja yleistä ja reunoiltaan pursuavaa, että jokaikisellä on siitä jotain nenäkästä sanottavaa. Elleivät sitten tyydy pilkkaamaan ihan vain koko alani tutkimusta. Yksikin insinööri katsoi asiakseen valistaa, että sellaista asiaahan nyt on helppo tutkia, joka on jo olemassa ja että toista se on materiaali-insinööreillä, joiden pitää tutkia asioita, joita ei vielä ole.

 

Vasta tänään museoviraston portaissa keksin, mitä tuohonkin olisi pitänyt sanoa: Että ei se vielä mitään, jos jotain ei ole olemassa, mutta tutkipa sellaista, mikä on kerran ollut olemassa ja sen jälkeen hävinnyt lopullisesti, peruuttamattomasti ja iänkaikkisesti. Mutta sellaisia asioita minä nyt vain haluan tutkia, joten päätän täten valittaa mahdollisimman vähän kaikista niistä sosiaalisista, taloudellisista, pyskologisista transendentaalisista ja dentaalisista ongelmista, joita tästä halusta seuraa.

 

Sillä valittaminen on tunnetusti mukavaa vain kuoromuodostelmassa. Tsekatkaa tuoreet videot Wilhelmsburgin ja Pietarin valituskuoroista, jos ette muuten usko.