En ole missään kohdannut yhtä paljon yhtä avoimesti homofobisia aikuisia ihmisiä kuin nykyisellä työpaikallani. Ja minä sentään olen kotoisin kunnasta, jonka kirjastosta sensuroitiin Vapautunut mies, koska huolestuneet vanhemmat valittivat siitä. Työpaikalla kuulen harva sen päivä henkäyksenohuiden seinien läpi, kun kollegat päivittelevät sitä, mihin maailma onkaan menossa, kun homoja on nykyään niin paljon.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Työtoverini lienevät siitä tyypillisiä homofoobikoita, että he a) eivät tiedä homoudesta juuri mitään muuta, kuin että sellainen asia on olemassa, b) luulevat, etteivät tunne muita kuin heteroita, c) kokevat kuitenkin omituista tarvetta puhua jatkuvasti tästä asiasta, josta eivät mitään tiedä ja joka heitä ei näköjään mitenkään koske. Tätä on vaikea käsittää. Pystyn etäisesti ymmärtämään, että ulkomaalaiset saattavat tuntua joistakin ihmisistä uhkaavilta. Hehän puhuvat ja käyttäytyvät tuhansilla eri tavoilla ja heitä on maailmassa monta miljardia enemmän kuin omia maanhenkilöitä.

Työpaikallani pidetään kyllä urheasti yllä ryssävihankin perinnettä, vaikka samassa firmassa on useita venäläisiä toimihenkilöitä. Pelonsekaista iljetystä aiheuttavat myös vasemmisto, feminismi, luonnonsuojelu sekä länsimetro. Silti homostelu ja heroiini, joita kukaan ei koskaan tunnusta nähneensäkään, kauhistuttavat vielä huomattavasti enemmän.

Kun naisparien hedelmöityshoidoista äskettäin keskusteltiin, homovastaisia mielipiteitä esittävät äärikristityt olivat jälleen julkisuudessa kovaäänisimpiä ja ärsyttävimpiä homouden vastustajia. He ovat kuitenkin harvalukuisia ja heikkoja verrattuina siihen sivistyneeltä ja normaalilta vaikuttavaan jakkupuku- ja kravattikansaan, joka istuu siisteissä työhuoneissaan hyvällä kuukausipalkalla inhoamassa kaikkea omasta elämänmenostaan poikkeavaa.