1) Olen vakuuttunut siitä, että yhteensopivat hajut ovat saattaneet sopuisaan parisuhteeseen ihmislapsen jos toisenkin. Enkä nyt puhu parfyymeistä, vaan potentiaalisen kumppanin tuoreen hien hajusta. Jos ei siitä pidä, niin hiiteen joutaa koko henkilö. Tällä asialla on kai aika vähän tekemistä kulttuurin, järjen tai minkään muunkaan sisäsiistin instituution kanssa.

Ja mitä sanookaan biologian dosentti Markus Rantala tuoreimmassa Aurora-lehdessä. Sanoopa hän, että "hajujen on todettu näyttelevän aiemmin luultua tärkeämpää roolia ihmisten parinvalinnassa. Tutkimuksissa naiset ovat raportoineet pitävänsä miehen hajua yhtenä tärkeimmistä valintakriteereistään." Oi iloa, kerrankin siis muita valintakriteereitä kuin ne vuotuisissa lehtikyselyissä oljentelevat ulkonäkö, urheilullisuus ja varakkuus.

Sanottakoon tosin, ettei hajujen maailma ole ihan järjellä ymmärrettävissä. Eräs kasvissyöjäystäväni tuoksuu aurinkoa ottaessaan kabanossilta, mutta löysipä vain silti toisen kasvissyöjän rinnalleen, ja kesällä on häät.

2) Olen sitä mieltä, ettei kukaan tolkuissaan oleva nykyihminen lisääntyisi, ellei luonto ajaisi tikanpoikaa puuhun niin suurella pontevuudella. Minusta tuntuu erinomaisen järkevältä, kun ihmiset kertovat, etteivät halua luovuttaa elämäänsä vauvoille tai etteivät ole valmiita ottamaan vastuuta vielä. Kukapa haluaisi tai olisi, mutta vauvoja sen kun pinnistää näkyviin minunkin tuttavapiirini jokaisesta ilmansuunnasta.

Minulla ei ole vauvailluusioita. Olen varma, että vauvojen hankkiminen estäisi minua tekemästä rauhassa suurinpiirtein kaikkia niitä asioita, joista eniten nautin. Ja silti jokin sitkeä ääni munasarjoissa ynisee ja inttää, kitisee ja kärttää.