Televisiosta pitäisi minun mielestäni tulla pelkkää urheilua. Ja radiosta myös. Jos lehtiä on pakko olla, niin vain puhtaimmat urheilulehdet sallittakoon. Painotalot keskittykööt kunnon hakuteosten ja ennätyskirjojen pränttäämiseen, sellaisten, joista löytyvät kaikki maailman urheilulajit ja niissä saavutetut suuret, keskisuuret ja pienet arvokisatulokset.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kun koko kansa katsoo ja kuuntelee urheilua yhtenä henkilönä, niin ei tarvita psyykenlääkkeitä, huostaanottoja, monimuoto-opetusta, kyselytunteja, rasvaprosenttimittauksia, mielenosoituksia, kierrätyskeskuksia, turvakoteja, nopeusrajoituksia tahi muutakaan humpuukia, koska maassamme asuu vain onnellisia, yksimielisiä ja tervehenkisiä suomalaisia miehiä, naisia ja lapsia.

Sillä mistä juontavatkaan kaikki aikaamme riivaavat pirulliset ongelmat juurensa? Niin mistä? No siitä iänikuisesta keskustelunvatkuttelusta ja kaikenkarvaisesta mietiskelystä tietenkin. Sitä on olemassa sellaisia sairaita yksilöitä, jotka voivat tuntikausia vähdätä filosofian, kuvataiteiden ja ties minkälaisen sekopäisen himphampun parissa ja pakottavat vielä muutkin mukaan. Vähemmästäkin lähtee järki, heiluu nyrkki ja kohoaa kolesteroli.

Nykyään voi ihan hyvin käydä sillä tavalla, että kun kansalainen urheiluruudun jano sydämessään avaa television, niin sieltä syöksyykin onnellisen, tuoreelta hieltä tuoksuvan urheilijaperheen pesään kulttuuria. Oikein sellaista monimutkaista, kaikenlaisten ajatusten ja kysymysten kanssa peuhaavaa, levottomuutta herättävää, ällöttävää kulttuuria. Ja radiosta, sieltä saattaa vahingossa joutua kuulemaan keskusteluohjelmaa, vaikka olisi miten nopea kanavanvaihtaja. Kirjakauppojen lehtihyllyissä on ihan siinä pikkulasten silmänkorkeudella suuret määrät lehtiä, joissa röyhkeästi esitellään apposen avoimia kirjoja ja kaikenlaista muuta kuvottavaa.