Mitä tämä on, mitä tämä on? Olen langennut viekkaiden hormonien vauva-ansaan. Olen alkanut virnuilla vauvoille julkisissa. En sentään onneksi leperrellä, mutta siihen ajautuminen lienee enää vain ajan kysymys. Esimerkiksi Arlanda Expressissä minun oli pakko selittää edessäni istuvalle tuikituntemattomalle suomalaisnaiselle, että hänen vauvansa yritti ängetä itseään penkkien väliin innosta hihkuen nimenomaan mielipuolisen hymyilyni innoittamana. Enpä olisi koskaan uskonut, että joudun sanomaan jollekulle seuraavan lauseen: "Anteeksi, mutta flirttailin sun vauvan kanssa." Samoin eilen ratikassa oli ihana suomalais-ranskalainen vauva, joka yritti syödä taskulampun. Ihana!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Onneksi vauvojen edellyttämät oheistarvikkeet estävät tätä epänormaalia innostustani kehittymästä täysimittaiseksi vauvahinguksi. Kukaan ei varmasti hankkisi vauvoja, jos ne olisivat yhtä rumia, seksistisiä, muovisia ja mauttomia kuin lastentarvikeliikkeissä myytävä kama. Ja jos aikuiset pakotettaisiin pukeutumaan monta numeroa liian isoihin, vaaleanpunaisiin tai tummansinisiin kuratoppahaalareihin, sitä pidettäisiin ihmisoikeusrikkomuksena. Toisaalta, miksi ihmeessä lasten pitää olla ennen kaikkea söpöjä? Nehän ovat yksilöllisiä luonnonvoimia, joilla on yhtäläinen sisäinen elämä synkkyyksineen ja mustuuksineen kuin aikuisillakin. Ei hurrikaanejakaan pueta pastellisävyihin ja pupunkorviin.