Aloitin eilen iltapäivällä elämäni toisen lakon. Osteskelulakkoa olen kerran kokeillut yllättävän hyvällä menestyksellä, mutta muilla elämänalueilla olen antanut mennä suluitta ja esteittä. Yhden ystäväni kanssa meillä on tapana kehuskella kollektiivisesti sillä, ettemme ole koskaan olleet karkkilakossa tai laihdutuskuurilla emmekä sellaisiin, herra paratkoon, aio koskaan ryhtyä. Karkinsyönti ja muukin yltiömäinen ravinnonsaanti siis jatkukoon, mutta sen sijaan aion lopettaa stressin. Omalta kohdaltani ja viikoksi näin ensialkuun.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nimittäin jos minut joku tässä uhkaa saattaa ennenaikaiseen hautaan tai lepokotiin, niin on se nyt ennemmin stressi kuin lämpimät vuohenjuustoleivät, vaniljafudge ja Campari Orange. Olen perinyt erittäin jalostuneet stressipallogeenit, ja minulla on vaikeuksia hahmottaa sitä tosiseikkaa, ettei elämän lopussa jaeta mitään taivaallisia kunniakirjoja ja ilmapuntareita parhaimmille itsensäruoskijoille. Stressi on rumaa, stressi on yliarvostettua, stressi vahingoittaa vakavasti sinua ja ympärilläsi olevia. Alas stressi!