Haluaisin mielellään tavata henkilökohtaisesti ihmisen, joka syö puoli kiloa kasviksia ja juo vähintään kaksi litraa vettä joka päivä, noudattaa UKK-instituutin liikuntapiirakkaa viimeisen päälle, käyttää hammaslankaa ja kynsiharjaa aamuin illoin ja tarkistaa palovaroittimensa toimivuuden joka viikko samalla kun toisella kädellä huoltaa kenkiään, pyyhkii lattialistat ja poistaa kalkkisaostumat höyrysilitysraudastaan. Jos tämä kyborgi sattuu olemaan toimistotyössä, hän varmasti ponnahtaa kaksi kertaa päivässä ylös koneensa äärestä suorittaakseen piristävän ja työtehoa parantavan taukojumpan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Taukojumppa on inhimilliselle luonnolle vieras ja vastenmielinen asia. Se on pelkkää fantasmagoriaa, aikakauslehden taikalampusta tiirailtavaa yhteistä kuvittelua. Taukojumppaohjeita on joka jumalan lehdessä ainakin kerran vuodessa. Toimistoissaan kyyhöttävät vaivaiset leikkaavat nämä ohjeet lehdestä ja kiinnittävät ne kopiohuoneen ilmoitustaululle. Kaikissa tuntemissani toimistoissa on taukojumppaohjeita; sellaisia, joissa jumppaa murretta puhuva orava, sellaisia joissa taipumisen apuna käytetään kravattia ja sellaisia, joihin on yhdistetty epämääräisen itämaista filosofiaa. Yhdessäkään toimistossa en ole koskaan nähnyt kenenkään taivuttelevan itseään taukojumpan pyörteissä. Olen kuullut huhuja, että Torniossa on yksi työporukka, joka nuorten leijonain tarmolla harjoittaa yhteistä taukokeppijumppaa. En usko, ennen kuin näen.

 

Lukiessani Stalinin lehmiä tunsin sympatiaa päähenkilöä kohtaan vasta, kun tämä luisti suonikohjuntorjuntatoimenpiteistään ja istui bussissa jalkojensa päälle. Ihmiselle (tai ainakin minulle, ja sehän tarkoittaa tällä julkaisualustalla ihmistä) on luontaista istua lysyssä, kippurassa sekä mutkalla ja hankkia itselleen suoristunut yläselkä, ahdas niska, kylmä olkapää ja hirveä hiirikäsi. Ainoa, mikä voi ihmisen näiltä pelastaa, on Kuopion yliopisto. Luin Työ Terveys ja Turvallisuus –lehdestä (kyllä, kyllä, minulle tulee se, olen nimittäin työpaikan työsuojelutoimikunnan jäsen, krhm), että Kuopion yliopisto on saanut Pohjoismaisen ergonomiayhdistyksen palkinnon ergonomiakoulutuksestaan. Täten luovutan samalle sivistyksen kehdolle myös henkilökohtaisen ergonomiatunnustukseni. Kun tienasin leipääni siellä, minulle annettiin yhtään mukisematta oranssi satulatuoli, jonka päällä ihminen automaattisesti istuu oikein ja pelastuu taukojumppapaineilta.