Minulla on toivoa. En ehkä enää koskaan joudu lukemaan lehdistä huolestuneita typeryyksiä siitä, miten koulu syrjii poikia. Näyttäisi nimittäin siltä, että keskustelussa on astuttu askel älykkäämpään suuntaan. Juttelin kaverini kanssa artikkelista, jonka hän kirjoitti tämänpäiväiseen Uutispäivä Demariin tyttöjen ja poikien erilaisesta koulumenestyksestä. Hän oli haastatellut juttua varten soveltavan kasvatustieteen professoria Jarkko Hautamäkeä, joka on asiaa tutkinut. Proffa kommentoi sinänsä varsin järkevästi, että monipuoliset opetusmenetelmät hyödyttävät poikia siinä missä tyttöjäkin, mutta erilaisen koulumenestyksen syitä olisi syytä etsiä myös niistä kodeista, joista lapset joka päivä kouluun tulevat.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Marisin kaverilleni, ettei kukaan yhä vieläkään tunnu ottavan huomioon sitä, että syitä voisi etsiä myös lapsista itsestään. Jokainen kai tietää oman arkikokemuksensa kautta, että hyvä koulumenestys ei varsinaisesti ole poikakulttuurissa viileintä coolia. Sillähän ei silti ole mitään vaikutusta itse koulumenestykseen, eihän? Ärinäni oli kuitenkin ennenaikaista, sillä google näytti Etelä-Suomen Sanomien julkaisseen jutun, jossa aihetta sivutaan. Jutussa Opetushallituksen perusopetusyksikön päällikkö Anna-Kaisa Mustaparta sanoo seuraavasti:

 

"Alisuoriutuminen on yleisempää pojilla kuin tytöillä. Tämä johtuu osaksi siitä, että poikien kulttuurissa koulumenestys on uhka poikuudelle."

 

Jos olisin kasvatustieteilijä, ryntäisin heti tutkimaan poikakulttuurin kouluasenteita ja niiden muotoutumista. Samantapaisesta aiheesta on muuten kirjoitettu huippuraflaavasti Steven D. Levittin ja Stephen J. Dubnerin kirjassa Freakonomics. Taloustieteilijä Levitt on tilastojen pohjalta todennut muun muassa, että ne afroamerikkalaiset, joilla on selvästi afroamerikkalainen etunimi, menestyvät huonommin koulussa kuin ne afroamerikkalaiset, joilla on neutraali amerikkalainen nimi. Hän selittää tätä sillä, että vahvasti rotutaustaan liittyvän nimen saaneet myös elävät tiukemmin sellaisessa afroamerikkalaisessa kulttuurissa, joka tulkitsee koulumenestyksen epäilyttäväksi ryhmäkarkuruudeksi.

 

Huippuhauska poikakulttuuripuheenvuoro löytyy uusimmasta Bisnes.fi-lehdestä. (Kannattaa etsiä numero käsiin muutenkin, sillä se on Vihreän Langan kanssa yhteistyössä tehty vihreä bisnes -erikoisnumero.) Mikko Kalajoki hupailee kuvittelemalla, millaisia Extreme Duudsonit olisivat olleet kouluaikoina, jos he todella olisivat extreme eivätkä vain turvallisen mainstream: haikuja kirjoittavia herkkiä älyköitä. Kalajoen sanoin: "Ken on kerran lausunut Tommy Tabermanin runoja Kurikan ammattikoulun juhlasalissa, ei pelkäisi edes kivestensä laittamista hiirenloukkuun."