Mitä sanoisitte, jos vaikkapa Intiassa kauan asunut suomalainen sairaanhoitaja julkaisisi The Indian Express –lehdessä artikkelin, jossa valitettaisiin sitä, että Suomen ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki joutui Intian-vierailullaan seurustelemaan vain vanhojen sovinististen miespoliitikkojen kanssa, ei saanut mieleistään ruokaa ja kyllästyi vierailuohjelman aikana puolikuoliaaksi. No, olisitte varmaan ällistyneitä ja samoin olisivat luultavasti intialaiset. Mutta ällistyttääkö muitakin kuin minua se, että tänään Hesarissa julkaistiin Shubh Surin, Suomessa asuvan intialaisen diplomi-insinöörin kirjoitus siitä, miten suomalaiset ovat toistuvasti tyrineet Intian-suhteissaan. Tässäpä pieni ote:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Vuosien kuluessa Intian kulttuurin tuntemus Suomessa ei tunnu kasvaneen. […] Viime vuoden helmikuussa Suomen 32-vuotias ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki vieraili Intiassa. Keskustelut intialaisen 59-vuotiaan virkaveljen Kamal Nathin kanssa sujuivat kyllä virallisen korrektisti, mutta isäntien näkökulmasta Suomi ei pitänyt Intiaa kovinkaan suuressa arvossa lähettämällä nuoren ja kokemattoman ministeri neuvottelemaan vaikeista ja vakavista asioista.”

Surin tekstiä ei siis julkaistu mielipidekirjoituksena, vaan isona toimituksellisena juttuna kulttuuriosion ekalla sivulla. Kainalona oli kyllä Suomen Intian suurlähetystön työntekijöiden haastattelu, mutta Surin tekstille annettu painoarvo ihmetyttää silti. Jutun alaotsikon mukaan ”suomalaisilla on pitkä historia Intian väärinymmärtämisessä”. Kuulostaa eittämättä mielenkiintoiselta ja merkittävältä, mutta Surin kirjoituksen perusteella tämän syvän väärinymmärryksen kauheimpia ilmentymiä on se, että EU-Intia-huippukokous pidetään astrologisesti epäedullisena päivänä ja se, että Indira Gandhin tytär lapsineen joutui vuoden 1983 valtiovierailulla lähtemään helikopterilla muihin hauskuutuksiin, koska jäänmurtajaristeily oli niin tylsä.