Kun on töissä isossa yrityksessä, saa tottua varsinkin johdon puheissa rehottavaan huippuja hipovaan retoriikkaan. Kyynisenä humanistina huvittelen miettimällä palavereissa, että ihan tosissaanko keskitason insinööri- ja ekonomistipomoissa alkaa puhaltaa suuri innostuksen henki, kun he saavat hönkiä kehitysohjelmien strategioita kiipeilyn, sodan ja urheilun kielellä. Huipulle on kiivettävä, taistelut on voitettava ja ykkösasema on saavutettava. Retoriikan kasvualusta on kuitenkin karu. Huippusuoritusta vähempään ei ole tyytyminen, koska muutkin yritykset piiskaavat itseään koko ajan kovempaan tuloskuntoon.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mutta eipä ole Alma Materkaan säästynyt näiltä globaalin kilpailuyhteiskunnan kieli- ja mielikukkasilta. Ehtoisan yliopistoemon pitäisi nyt sylkeä kidastaan pelkkiä huippututkijoita, jotka julkaisevat vain alansa englanninkielisissä huippujulkaisuissa. Naistutkimuslistalla on käyty viime päivinä hyvää keskustelua siitä, miten pelkkien huippujen tavoittelu uhkaa näivettää koko akateemisen systeemin, josta ei muutenkaan ongelmia puutu. Apurahoja halutaan antaa vain lahjakkaimmalle kymmenelle prosentille; tutkijakoulutuksen ja –ohjauksen vähiä voimavaroja pitää keskittää huippututkijoiden tuottamiseen; yliopistojen on kilpailtava kansainvälisistä huippunimistä sekä sijoituksista huippuyliopistojen rankkauslistalla.