Kaikilla meillä on perversiomme. Minä haluaisin korkeapyöräisen polkupyörän. Siis juuri sellaisen, jossa on röyhkeän jättimäinen etupyörä ja pikkuriikkisen mitätön takapyörä ja jollaisten käytöstä luovuttiin maailmanlaajuisesti melkein 120 vuotta sitten niiden naurettavan hankaluuden ja helvetillisen vaarallisuuden tähden. Sellaisen haluaisin. Sitten sonnustautuisin pussihousuihin sekä puhvihihoihin ja lähtisin maaseudun pyöräteille säikyttelemään paranoideja hevosia ja kirkkoreissulla olevia vanhuksia kunnon wanhan ajan tyyliin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Zürichin Rote Fabrikissa pyörämessuilla muut hiplasivat jarruttomia fillarilähettipyöriä, mutta minä tuijotin vavistuksen vallassa korkeapyöräisreplikaa. Netissäkin niitä taritaan, hirmuiseen hintaan. Minulla olisi korkeintaan varaa tähän söpöliiniin. Voisi siihenkin kyllä hankkia karbidilampun (anakronismeista piittaamatta), ja ajella keekoilla pikkuruinen knalli päässä syksyistä Esplanadia eessuntaas. Johan jopotkin siinä kalpenisivat.