Tosikko kirjoitti siitä, miten turvallisuudentunne katoaa, kun lähikulmilla tehdään raiskaus. Mitäpä tuohon on enää lisättävissä kuin pieni väkivaltakatsaus.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kävin jonkin aikaa sitten feministisen itsepuolustuskurssin. En tykännyt kaikesta, mitä kurssilla opetettiin, en varsinkaan siitä ajatuksesta, että minun pitäisi tehdä itsepuolustuksen harjoittelusta itselleni jatkuva harrastus. Ja kurssilla opetettu nimeämistekniikka (”Kätesi on reidelläni, en pidä siitä, ota se pois”) tuntui suunnilleen yhtä luontevalta kuin uskovaispiireissä aikoinaan kuulemani neuvo siitä, että hankalissa sosiaalisissa tilanteissa kannattaa vain ruveta lukemaan Raamattua ääneen satunnaisesta kohdasta. Mutta mätkimisestä pidin. Opin, miten potkaistaan tehokkaimmin polveen tai munille, kalautetaan kaulaan tai sohaistaan silmiin ja huudetaan samalla täyttä kurkkua. Ja sitten otetaan jalat alle.

Tehokkaan paloturvallisuuspropagandan ansiosta varmaan jokainen ikäiseni suomalainen tietää, mitä tehdä, jos joulukuusi syttyy tuleen tai popcornrasva leimahtaa. En ole fyysisesti erityisen urhea henkilö, mutta olen tämän selkärankaan isketyn tiedon takia onnistuneesti tukahduttanut kynttilästä syttyneen palon kattilalla ja polkenut leimuavan leivinpaperin sammuksiin. Puskaraiskaajille ja lievemmillekin lääppijöille koittaisi paljon vaikeammat ajat, jos myös oman ruumiin koskemattomuuden puolustaminen olisi samanlaista rutiinia kaikille.

Yksi meidän perheen legendoista on se, miten äitini ajoi opiskeluaikoinaan öisen päällekarkaajan pakosalle lyömällä tätä sateenvarjolla päähän. Ehkä se tarina teki minustakin hiukan rohkeamman. Ihanteellisessa maailmassa jokaisen pitäisi saada olla mielin määrin arka ja heikko joutumatta silti röyhkeiden ja vahvojen terrorisoimaksi. Mutta niin kauan kuin ihanteelliseen maailmaan on matkaa, suosittelen napakan tinautuksen opettelemista.