Stasi-elokuva, joka naurattaa, itkettää ja saa sydämen syrjälleen jännityksestä? Kyllä! Vaikka Penelope Cruzin topattu takapuoli on vielä näkemättä, niin uskallan jo sanoa, että Das Leben der Anderen on paras näkemäni elokuva vuonna 2006. Ja tietenkin rohkein, riipaisevin, todentuntuisin ja hienoimman näköinen sekä kuuloinen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Historiantutkijoiden ammattietiikkaan kuuluu, että historian tapahtumia, syy-yhteyksiä ja kehityskulkuja pyritään esittämään mahdollisimman todenmukaisesti ja osallisena olleita ihmisiä kunnioittaen. Mutta niinhän se on, että historiantutkimus muodostaa vain rippusen ihmisten, myös historiantutkijoiden itsensä, historiakäsityksestä. Yksittäisilläkin taideluomilla voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla suunnaton vaikutus siihen, miten ihmiset hahmottavat itselleen merkityksellistä menneisyyttä. Ei tästä tällä erää sen enempää, mutta sanonpa vain, että Väinö Linna.

Näistä, ja tietysti myös puhtaan emotionaalisista syistä, on niin mahtavaa, että Florian Henckel von Donnersmarck on tehnyt Stasista hienon elokuvan, joka ei mätkäise ihmisiin valmista sankarin tai roiston leimaa eikä banalisoi historian tapahtumia rakkaus- ja kauhutarinoiksi, vaan pyytää katsojan mukaan tunnustelemaan ja tuntemaan totalitaarisen koneiston rakennusosina olevia ihmiskohtaloita. Stasin oikeiden uhrienkin hämmästykseksi länsisaksalainen ohjaajankloppi on osannut tehdä kunniaa historialle, niin että sydäntä nirhaisee.

Minä ainakaan en voi enää koskaan ajatella DDR:n salaista poliisia näkemättä sieluni silmillä Ulrich Mühen esittämää Stasi-kapteeni Wiesleriä, joka kävelee käsiään heiluttamatta, mieli kuohuen Itä-Saksan synkässä yössä. Ja se on hyvä asia.