Minulla on ambivalentti suhde täytettyihin eläimiin. Ne kiehtovat ja kauhistuttavat minua. Jäljet johtavat jälleen kerran lapsuuden sylttytehtaalle, tarkemmin sanottuna kirkonkylän ala-asteen niin sanottuun kokoelmahuoneeseen, joka oli pölyinen ja hämärä, epämääräistä tavaraa pursuileva kuriositeettikammio. Hevosen pääkallo, vitriiniin asetellut irtonaiset linnunjalat ja viisikymmenluvulta peräisin olevat, ihmisen sisäelimiä ja Raamatun tarinoita esittelevät pahvikuvat olivat siellä saaneet arvoistaan seuraa lukuisista kauhtuneista täytetyistä ketuista, supikoirista ja jäniksistä. Kun sain jo näistä ikimuistoisia väristyksiä, voin vain kuvitella, millaista olisi ollut käydä keravalaista ala-astetta sen sirkus Sariolan entisen kengurun seurassa, joka täytettiin sen saatua surmansa liukastumisonnettomuudessa Tuusulanjärven jäällä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Normaalihermoiset hakevat miellyttäviä kammotuksen väristyksiä kauhuelokuvista, mutta minulle sätkylle riittää oleskelu tiloissa, joissa täytetyt eläimet vaanivat edessä, takana ja sivuilla. Täällä näin hylkeen, jonka mahassa oli selvästi erottuva sauma. Täällä kävin pelkäämässä satoja eksoottisia täytettyjä eläimiä ilmaiseksi luentotauoilla ja silmäilin niiden aavemaisena laitumena toimivaa katettua sisäpihaa ylemmistä kerroksista. Täällä oli rekonstruoitu mammutti hämärässä huoneessa ja huoneen oviaukon päällä vanha reki, johon kaikki vitriineihin mahtumattomat täytetyt eläimet oli sullottu. Siitä tuli mieleen Pietarin Apostolien teoissa saama näky, jossa taivaasta laskeutuu liinavaate täynnä saastaisia eläimiä. Täällä oli taiteen ja kivikokoelman lisäksi näytteillä myös kaksipäinen vuorikauris.

 

Tämänkin kiehtovuutta lisäsi entisestään se sydänkohtauksen aiheuttanut täytetty koira. Ja kun minun täytyi keksiä itselleni erityisen tunteeton roolipelihahmo, laitoin hänet harrastamaan eläinten täyttämistä.

 

Mikä täytetyissä eläimissä sitten kauhistuttaa? Varmaankin se sama elollisuuden ja elottomuuden luonnoton yhdistelmä kuin astetta harvinaisemmissä täytetyissä ihmisissä. Kirjallisuudesta ovat tuttuja ainakin bed&breakfast -vieraitaan täyttävä leskirouva ja vieraan älyn perustamaan museoon täytettynä joutunut avaruusmatkailija. Tässä museossa en myöskään tuntenut oloani kovin turvalliseksi, sillä sen varastokokoelmissa on historian painolastina täytetty eskimo.