Muutin myöhäisteininä kaupunkiin paikasta, jossa osa lukiolaisista tuli kouluun traktorilla. Lähimpään vaatekauppaan oli pitkä matka. Luokalla oli yksi muodikas tyttö. Me muut käytimme huonosti istuvia leviksiä. Minä olin perinyt omani serkkupojalta.
Muistan teräväpiirtoisesti sen hetken, kun tuoreena kaupunkilaisena kävelin Eerikinkatua ja tajusin, ettei kellään ikäiselläni ollut farkkuja. Paitsi minulla. Menin Wiklundin nuoriso-osastolle ja ostin älyttömän piukat mustat housut. Tunsin huojennusta.
Nuoruuteni synkkä muotitiedottomuus lienee syynä siihen, että minusta on lohdullista lukea muotiblogeja. En halua ostaa paitamekkoa enkä gladiaattorisandaaleita, mutta turvallisuudentunnettani lisää, että tiedän niiden olevan muotia, eikä muoti näin ollen pääse yllättämään minua puun takaa, housut kintuissa, kirkkaalta taivaalta tai Eerikinkadulla.
Muotiblogeissakin seisahdetaan toisinaan viettämään mietteliästä hetkeä ikuisten kysymysten sarjatulessa: Miksi hitossa muotia seurataan, kun siinä ei ole järjen hiventä? Miksi sellainen asia ei voi olla muotia, joka on jo kaikilla? No, piinaava epätietoisuus on nyt päättynyt, sillä tänään aamupalalla minulle ilmestyi artikkelikokoelman muodossa sosiologian pieni suuri klassikkohenkilö Georg Simmel.
Antakaas, kun lainaan siitä, mitä Simmel kirjoitti vuonna 1895 esseessään Zur Psychologie der Mode: ”Muodin olemukseen kuuluu poikkeuksetta, että vain tietty väestönosa noudattaa sitä valtaosan vasta matkatessa sitä kohti. Muoti ei koskaan ole, vaan se on aina vasta tulollaan. [...] Koska muoti ei sellaisenaan voi olla yleisesti levinnyt, muoti suo yksittäiselle ihmiselle sen tyydytyksen, että se tekee yksilön jollain tapaa erilaiseksi ja merkittäväksi, ja silti yhtaikaisesti yksilö on kaikkien samaan asiaan pyrkivien joukossa - eikä samaa asiaa jo tekevien, kuten yleensä sosiaalisissa kontakteissa.”
|
|
Itsekin muistan peruskoulun tyylitietoiset, mutta eipä tyylien seuraamisesta tule kuin stressiä ja lompakon ohenemista. Erikseen on sitten omaksi iloksi pukeutuminen, vaikka pupun korviin.
Nykyisin voi valita jonkun lähes ajattoman tyylin. Pukeutuu ajattoman arvokkaasti tai valitsee jonkin erittäin räikeän tyylin ja pysyy siinä. Esimerkkinä suorat housut + kauluspaita, rokkarimeininki tai hopparimeininki. Sukupuoleen katsomatta suosittelen kenkiä, joissa ei ole korkeita korkoja tai muuten jalkoja tuhoavia muotoja.
:)
Kaikenkarvaisista reilun kaupan puljuista saa hieman erilaisia vaatteita, mutta hinta pistää lompakon koville. Pikkutakkeja ja suoria housuja löytyy alan liikkeistä. Yleensä takahuoneesta löytyy hyvällä alennuksella jämäeriä. Niistä sitten voi itselleen napsia suoria housuja, pikkutakkeja ja jakkupukumysteerejä.
Viimeinen keino löytyy omasta (tai lainatusta) ompelukoneesta ja mummoilta saaduista kankaista. Kangas kädessä vain omat taidot ovat rajana. Kaavoja löytyy vanhoista hyvistä vaatteista tai käsityölehdistä. :D
Olen itse löytänyt tuon suorahousulookin. Siihen on helppoa vaihtaa farkuista. Villa(sekote)kankaasta tehdyt housut hengittävät hyvin ja lämmittävät talvella. :)
Olisiko muotitietoisuudessa kyse siitä, että oikeasti ei tiedä, missä asussa näyttää hyvältä?
Mette, kieltämättä tuntuu siltä, etteivät vaateostosten määrä ja pukeutumislopputulos tunnu aina oikein korreloivan. Ja viikonlopulla juuri ihmettelin kaverini kanssa vaatekaupassa, että kukahan ostaa ne kaikki kirkkaankeltaiset paidat, jotka nyt ovat muotia, kun se väri saa suurimman osan suomalaisista näyttämään aika kauhealta.