Avasin eilen hienosta teejoulukalenteristani kerralla kolme pussia ja join peräkanaa Gute Laune Früchteteen, Glücksteen ja Hildegards Entspannungsteen. Hyvä tuuli, onni ja rentous tulevatkin tarpeeseen, sillä viime aikoina tämän blogin kirjoittajassa on ollut havaittavissa lähinnä kyseisten ominaisuuksien vastakohtia. Sitä paitsi en ole päässyt toteuttamaan lajityypillistä kotihiiren käytöstäni, vaan olen joutunut luuhaamaan niin paljon kyläluutana, että teejoulukalenterikin jätättää. Ajattelenpa siis vaihteeksi jotain mukavaa. Kuten lahjoja.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pidän ylensyömisestä, yhdessäolosta ja yhteislaulusta, mutta parasta joulussa ovat kyllä lahjat. Toisinaan minusta tuntuu, että olen valinnut avohenkilönkin sen perusteella, että hän osaa antaa niin hyviä joululahjoja. Pystyn järjestämään elämäni vuodet mielessäni sen mukaan, mitä olen saanut joululahjaksi. Jouluna 1980 sain tekoturkislakin, joka lahjojenjakotiimellyksessä tippui pianon taa ja löytyi vasta loppiaisena. Jouluna 1985 sain Ken-nuken, jolla myöhemmin oli taipumusta katketa vyötäröstä kahtia leikin käydessä hurjaksi. Jouluna 1990 sain punaisen essumekon, jota pystyi käyttämään vain kerran vuodessa, koska se oli ns. jouluvaate. Jouluna 1995 sain Suomalainen kansankulttuuri -kirjan. Se kuitenkin kalpeni jouluna 2000 saamani maailman painavimman Hieronymus Bosch -teoksen rinnalla. Edellisjouluna sain hatun, jossa on nyrkinkokoinen koristetupsu.

 

Ymmärrän, että on järkevää ja jaloa lahjoittaa turhan tavaran sijasta lehmä Afrikkaan, mutta mieluiten haluaisin molemmat, sekä lehmän Afrikkaan että sen turhan tavaran itselleni. Ihanat tavarat ovat ilman muuta ekologisuuteni heikoin kohta. Mieluiten haluan jotain kummallista, harvinaista ja älytöntä. Plussaa tulee omatekoisuudesta. Timantteja en huoli, mutta sen sijaan virkattu Suuri Muinainen (via Kaura) olisi aika timangi. Autoille näytän keskisormea, mutta luonnollista kokoa olevaa kudottua ferraria en panisi pahakseni.